perjantai 18. helmikuuta 2011

Väriterapiaa Hilimalle

Olipa tässä minun aikani muistaa Neulomoystävääni Hilimaa, joka piristi minua viime keväänä ylläripaketilla ja voitinpa vielä Hiliman blogiarpajaisetkin. Siispä väsäsin pienen paketin, jossa oli keväistä väriterapiaa innokkaalle sukankutojalle.

Eli tuollaista keväisen vihreää sukkalankaa, oranssi tiskirätti ja sakset saksikoristeen kera sekä sokerina pohjalla nappeja Tallinnasta. Kiva, että tuli paketti perille ja kiva kun Hilima tykkäsit. Jään mielenkiinnolla seuraamaan millaiset sukat noista aikanaan neuloutuu!

Ja noin muuten erittäin räkäiset terveiset täältä hyisen paukkupakkasen keskeltä. Nyt tuntuu siltä, että tämä viikko on ollut elämässäni kurjuuden maksimointia. Ensin putosin tiistaina hevosen selästä ratsastustunnilla; oli kova pakkanen, -19 astetta, joten ratsastimme ilman satulaa ja maneesin seinät paukkuivat pakkasessa ja Silvert vain pelästyi yhtä kunnon pamausta niin että minä en enää pysynyt kyydissä. Putoaminen oli varsin pehmeä, samoin maneesin pohja, mutta ainahan sitä sen verran korkealta kopsahtaa, että päänsärky on taattu muutamaksi päiväksi. Keskiviikkona menin vielä liukastumaan ihan vain kävelessäni ja se otti vähän oikean ranteen päälle, mutta ei onneksi mitään vakavampaa siitäkään. Mutta sitten eilen, eli torstaina; voitte ehkä kuvitella miltä tuntuu sairastua flunssaan, joka aiheuttaa kovan päänsäryn kun alla on jo aivotärähdys-jyskytys. Hetken jo kuvittelin, että jos siinä putoamisessa tuli sittenin jotain isompaa... Mutta, tänään on vointi ollut jo parempi. Tästäkin selvitään!

5 kommenttia:

  1. Voi voi sun kanssas, kaikkea sitä sattuu sitten yhteen kasaan.
    Parane pian, lepäile ja ajattele mukavia, vaikkapa kesän melontaretkiä. Pikkusen hymyilet itsekses niin jo mieli piristyy.

    VastaaPoista
  2. Voi sinua, toivotaan että vointisi paranee nopeasti ja pääset nauttimaan upeista talvisäistä.

    VastaaPoista
  3. Paranemista. Onpa kivoja nuo napit. Kivoja juttuja löytyy täältä blogistasi.

    VastaaPoista
  4. Ihana yllätys-paketti-
    saksikoriste on suloinen ja aina niin tarpeellinen..
    sakset joissa ei oo koristetta löytyvät useimmin sohvansisältä ..jos löytyvät ollenkaan.
    Kissakortin kirjava kisu muistuttaa ystävääni Navettakissa-Elliä :)

    VastaaPoista