tiistai 27. joulukuuta 2011

Valmistuneita

Joulun pyhät olivat ja menivät. Eilinen myrsyky oli melkoinen, katkoi sähköjä moneen otteeseen ja puitakin ihan tästä läheltä. Sähkökatkot alkoivat oikeastaan jo jouluaattoiltana, jolloin sähköt olivat poikki moneen otteeseen, pisimmillään 20 minuuttia. Poika kasasi legojuttujaan otsalampun valossa ja minä luin kirjaa, koska en nähnyt neuloa tai pistellä. Lienee ikä tehnyt tehtävänsä ja alkaa näkö heikkenemään. Kynttilän valossa lukemisessa oli kyllä oma tunnelmansa.

Sain pukin konttiin vielä pari lahjaa. Pipon pojalle ja Pesukintaan isälle(joka unohtui kuvata). Lisäksi eilen sain neulottua pojan uusiin lapasiin peukalot, joten nekin ovat nyt kuvassa. Pipo on oikein mieluinen, mutta sitä ei voi kuvata saajansa päässä, koska senhän toi joulupukki...

Langankulutus oli pipooon 90 g SilkeAlpacaa ja lapasiin 35g vironvillaa ja Floricaa. Isän pesukintaaseen kului 60g pellavaa. Äidille neuloin liivin Ainon jämistä, lankaa kului 400g.

Joulupäivänä innostuin ottamaan pitkästä aikaa pistelyn esiin. Sain vihdoin pisteltyä yhden hassutustyön; La maison de Catharinan. Aloitin työn floballe yhden yli pisteltynä. Luin ohjeen kuitenkin huolimattomasti ja pistelin kaksinkertaisella langalla. Eihän siitä mitään tullut. Vaihdoin sitten uuteen kankaanpalaseen ja yritin pistellä floballe mallin väreillä. Langat erottuivat turhan heikosti kankaasta ja yhden yli pistely tuntui epätoivoisen vaikealta. Siispä leikkasin vielä yhden kangaspalan flobasta ja pistelin mallin tavallisesti kahden langan yli. Ja ihan joutuisastihan se valmistui. Vaihdoin myös värejä ja pistelin sinisen talon ja vähän tummemman nurmikon... Langat olivat jämävarastoani.

Lopputulos miellyttää ja flobaa on kiva pistellä. Mutta kuinka tämän viimeistelisin? Ehkä joskus vielä yritän jotain yhden yli pisteltynä... Seuraavana vuorossa on tämä pienen seinävaatesarjan talvinen osuus.

Rakastan lintuja ja meidän talviruokintapaikalla vierailee lähinnä talitiaisia ja sinitiaisia. Siksi juuri tätä työtä on nyt kiva pistellä. Lisäksi haluaisin sen valmiiksi viimeistään loppiaiseksi, jotta voin häätää tontut seinältä kun joulukin on mennyt...
Talviruokintapaikalla vierailee myös pikkuvarpusia! Kuvassa myös sinitiainen.

Kova tuuli ja myrsky jatkuu, mutta sain nyt sentään tämän jutun kirjoitettua. Räkätautikin iski. Siispä, ei muuta kun lepäilemään...

8 kommenttia:

  1. Talitiaiset on mun lemppareita. Koitahan levätä, jotta olet kunnossa ensi viikolla Jumbossa. Otan kirjan mukaan, yritän ainakin muistaa. Ja vuodenvaihteessa tulee kyllä inventaario- ja kulutusraporttia, nou hätä. :)

    VastaaPoista
  2. Suloiset varpu ja sinitintti! ...ja hienot talitiaiset ristipistotyössä.
    Myrsky on tosiaan ollut aikamoinen.
    Voimia räkätaudin taltuttamiseen.

    VastaaPoista
  3. Taas räkätauti!?
    Nätti tulee tuosta lintukuvasta.
    Mulle on ihan hepreaa noi flobat sun muut alan termit. Olis kyll kiva jotain tietää.
    Mä sain niiiiin nätin poropistelyn Eilalta, tulee blogiin keskiviikkona päivänvalokuvattuna (aih, sorry ku teill on pimeetä;))
    Jokohan mä kirjoitin sulle, että:
    Lokoisia loppuvuoden päiviä!

    VastaaPoista
  4. Onpas sinulla ollut taas ahkerat puikot :) Kivoja neuleita on syntynyt.

    Myrsky on tehnyt täälläkin tuhojaan. Yritin äsken mennä koiran kanssa metsään siitä mistä ennenkin, mutta metsän reunaan oli kaatunut kolme mäntyä! Ja toinen meistä ei ehkä olisi päässyt niiden yli ;)

    VastaaPoista
  5. Nuo tintit on kivoja :). Hih, sun flobankäyttö kuulostaa tutulta. Minulta jäi siksi muutama hassutustyö tykkänään, kun yritin floballe yhdenylipistelyä kahdella langalla (tuli liian tönkköä) ja yhdellä (ei näkynyt). Noh, ensi vuonna uudella innolla, uusilla malleilla :D.

    VastaaPoista
  6. Ihana tinttipistely tulossa! Mökki on myös kaunis, samoin lahjaneuleet.

    VastaaPoista
  7. Täällä taas! :) Onnellista tulevaa vuotta toivottamassa Sinulle.

    VastaaPoista
  8. Kauniita pistelyitä ja neuleita olet ehtinyt tehdä! Floba on kyllä ihana kangas, mutta joskus pitää tosiaan värejä soveltaa kun kaikki eivät erotu. Ihanaa uutta vuotta!

    VastaaPoista