sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Terapiaviikonloppu






Vietin ihanan viikonlopun hyvässä seurassa ritipistoillen, syöden, nauraen, saunoen, kylpypaljussa lilluen ja shoppaillen Wuolteen kartanossa. Majoituimme mukavasti kahden hengen huoneissa prinsessamaisissa tunelmissa.
Perjantaina kaikki oli vielä niin kovin siistiä hörppiessämme kahvia. Tässähän sitä kaikki mitä pistelijä tarvitsee aloittaessaan viikonlopun viettonsa.
Pääosa ajasta kului pistellessä, mutta tuli kyllä kerran jos toisenkin kierreltyä ja katseltua toisten upeita viimeisteltyjä töitä. Ihana tapa näissä viikonlopuissa on ollut tuoda näytille jotain valmista kaikkien muiden katseltavaksi.
Heti tapahtuman alussa saimme Emmulin Kirsiltä, koko viikonlopun järjestäneeltä puuhanaiselta, ihanat pariisintuliaiset.

Aika moni omansa heti viikonlopun aikana pisteli ja valmiita neulatyynyjä kertyi mukava läjä, kaikki erilaisia ja tekijänsä näköisiä. Minun tekeleeni oikeassa alakulmassa.

Olin todella ahkera viikonlopun aikana. Ennen neulatyyynyn viimeistelyä ehti valmistumaan maaliskuu-pistely.


Perjantaina illalla pistelevät ystäväni muistivat minua myös lohtupeitolla. Sain maailman ihanimman peiton, tietysti puutarha-aiheisen. Tässä pelkkä kuva, peitto ansaitsee oman päivityksensä, jossa parempia kuvia ja tietoa tekijöistä. Kiitos kaikille peiton tekoon osallistuneille ja muillekin hengessä mukana olleille. Peittoa katsellessani muistan kuinka paljon ihania ihmisiä minulla on ympärilläni.
Viikonlopun aikana meillä oli myös työpajoja.
Tässä Kirsi näyttää kädestä pitäen saksikoristeen tekoa. Outi opetti humpuuki-saksikoristeen ompelun ja Sunnuntaina opiskelimme myös silkkinauhakirjonnan alkeita. Mainitsinko jo, että söimme?
 Ruoka oli maittavaa ja sitä oli paljon ja useasti. Ulkoilupuolikin tuli hoidettua kun talsimme kokoustilalta kartanolle syömään ja äkkiä takaisin pistelemään. Arpaonnikin minua suosi.
Huhtikuu-pistelyn ollessa tässä vaiheessa lauantaina suoritettiin arvonta, josta palkintona sain ihanan puisen napin kiinnitettäväksi johonkin pistelyyn koristeeksi. Kuvassa myös voittoisa arpani! Kiitos Kirsille ja Emmalle arpajaisvoitosta!

Lauantaina sain pisteltyä huhtikuun LHN:n kuukausisarjasta, alusta loppuun asti. Nyt se sarja on pistelty kaikkien kuukausien osalta, hurraa! Sunnuntaina jatkoin sitä ainoaa keskeneräistä pistelyäni ja se etenikin ilahduttavan paljon.Siitä kuvia myöhemmin. Ja kun Emmulin tilaisuudessa oltiin, oli kauppakin auki käytännössä yötäpäivää.

Minäkin tein ostoksia... Niistä sitten myöhemmin, ehkä... Kiitos kaikille mukana olleille, Kirsille järjestelyistä ja Danielalle mukavasta matkaseurasta ja huoneen jakamisesta! Olipa ihana nähdä teitä kaikkia ihania ihmisiä taas pitkän ajan jälkeen. Nähdäänhän pian uudestaan!





7 kommenttia:

  1. Oli oikein ihana nähdä myös Sinua! ...kerettiläinen :P

    VastaaPoista
  2. Ihana viikonloppu tuntuu olleen, kiitos raportista!
    Voi kun mun on niin hankala lähteä täältä yksin tulemaan, ehkäpä joskus kuitenkin johonkin tapaamiseen.

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka kivat kuvat ja selostus! Kiitos itsellesi, kun osallistuit :) Tuo puinen sydän arpajaispalkinto on L'ateliers de elfes -osastolta Pariisin messuilta.

    VastaaPoista
  4. Ihana, ihana viikonloppu teillä on ollut, voi kun ois saanut olla mukana;)Hienoa, että tuollaisen jaksavat järjestää.
    Sä oot tosi ahkerasti siellä ehtinytkin pistellä, hyvä.

    VastaaPoista
  5. oli ihana nähdä PIIIIIIITKÄSTÄ aikaa.

    VastaaPoista
  6. Ja meillä oli niin mukavaa :), kiitos pöytäseurasta, ja nähdään nyt sentään seuraavan kerran hiukan nopsemmin, jookos? :)

    VastaaPoista
  7. Kiva oli nähdä pitkästä aikaa :) Paljon sait aikaiseksi.

    VastaaPoista