sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Kultturelli viikonloppu

Käytiin miehen kanssa jo toistamiseen teatterissa. Pari viikkoa sitten käytiin katsomassa Leevi and the Leavingsin musiikkiin tehtyä näytelmää Espoon Kaupunginteatterissa. Ihan hyvä esitys, sellainen kertaalleen katsottava, vähän jäi mietityttämään kohderyhmä. Eilen lähdettiin Tampereelle asti katsomaan Vuonna 85 remix. Esitys oli maineensa veroinen, katsomo täynnä kaikenikäistä kansaa ja meno huikeaa. Voin suositella kaikille yli 10-vuotiaille (teatterin ilmoittama ikäraja). Aika noloa oli katsella niitä vaatteita, kyllä maailma muuttuu paljon parissa kymmenessä vuodessa. Nostalgiaa, toki ja paljon hyvää Suomipoppia!

Käsityöt ovat edistyneet hiukan. Äiti pyysi synttärilahjaksi tyynyliinoja. Ompelin nyt alkuun viisi tyynyliinaa kangasvarastosta löytyneistä kankaista.

Ruusu-kankaan sain viime syksynä kaverilta ja kivi-kankaan olen ostanut jo muutama vuosi sitten kun se oli niin kivan näköinen. Nyt pääsivät molemmat käyttöön ja varastoni on kutistunut kahdella kankaanpalalla (mutta ei puhuta siitä, että ostin muutaman halloween-aiheisen kankaan syysaskarteluja varten... hyvä, että ne kankaat edes vaihtuvat siellä varastossa). Mutta, nyt lähden neulomaan sitä äidin synttärilahjaa, sillä en todellakaan tehnyt noita tyynyliinoja 60-vuotislahjaksi... Ja kiirettä pitää, eli nyt uppoudun neulomisen ihmeelliseen maailmaan, jotta saan lahjan valmiiksi ajoissa!

5 kommenttia:

  1. Kuulin radiosta tuosta Vuonna 85 remixistä ja sitä kehuttiin sielläkin kovin. Jotkut ovat käyneet katsomassa sen useamman kerran.
    Nättejä tyynyliinoja olet tehnyt.
    Tsemppiä neulomiseen! Kiva nähdä sitten mitä on syntynyt :-).

    VastaaPoista
  2. Mä sain juur viimeviikolla varattua, liput marraskuulle tohon näytökseen ja oon kuullut pelkkää hyvää :) en malta odottaa että pääsen katsomaan.
    Kivi tyynyliinat on tosi ihanat :) mielenkiintoista laskea pää illalla "kovalle" alustalle ;D

    VastaaPoista
  3. Hauskan näköinen tuo kiviliina. Minä käytän kovaa tyynyä, olisikohan tuollainen liina siihen sopiva :D.

    VastaaPoista
  4. Viime vuonna yritin saada tuota Kivi-kangasta, siis vahakankaana saareen mutta sitä ei koskaan tullut kauppaan ennen kesää vaikka tilattu oli jo helmi-maaliskuussa. Muutin sitt suunnitelmani.
    Mulla olis vanhoja Suuri Käsityölehtiä, joissa on pistelymalleja, haluuks sä ne?

    VastaaPoista
  5. Kivoja varmasti molemmat teatterikokemukset: hyvää musiikkia ainakin! Me emme olekaan juurikaan viime aikoina teatterissa käyneet, kesäteatterissa sentään kumminkin, ja nekin ovat omalla tavallaan mukavia.

    VastaaPoista