perjantai 23. syyskuuta 2011

Voi tätä onnen päivää

Tänään on kyllä ollut aivan uskomaton päivä. Kohtuullisen mukavan työviikon päätteeksi tänään oli aivan järjetön kiire. Kauhean päänsäryn kera poljin sitten kotiin ihanasta aurinkoisesta syyskelistä nauttien. Ja mitä odottikaan postilaatikossa... Aivan mahtavan ihana arvontapalkinto Ristipistoilijat-blogiyhteisöstämme!

Sain näin valtavan arpajaisvoiton! Kaikkea todella tarpeellista ja ihanaa. Osallistujia oli vähän, mutta silti ristipistotarvikevarastoni kasvoi mahtavalla valikoimalla viimeistelykankaita, nauhoja, nappeja, aidalla, pöytäliinasetillä joulukorttikitillä ja muliinilangalla! Ja kun arvonnan emo oli vielä laittanut oman lisänsä tähän päälle, eli tälläistä;

en voinut muuta kun huokailla ja ihastella. Lisää viimeistelykangasta, ihana ompelukone ristipistomalli, säilytysrasia neuloille, ihastuttavia nappeja... Olen sanaton. Kiitos aivan valtavan paljon Outille emoilusta ja emon lisäyllätyksestä, sekä kiitos kaikille arvontapalkintoja lähettäneille. Minä järjestän sitten keväällä uuden arvonnan ja koitan keksiä siihen jotain vetonaulaa mukaan, jotta saataisiin useampia innostuneita pistelijöitä lähettämään arpoja.

Noin muuten olen tällä viikolla istunut ihan liikaa kaikenlaisissa kokouksissa. Siispä olen saanut neulottua kolme pipoa.

Oranssi pipo on Ainoa, siniraidalliset jotain Novitan kampanjalankaa, joista vyötteet kadoksissa. Rouva Huopatossunen muistanee kun poikani halusi ostaa nämä langat Soukan Menitasta ja virkata niistä itse itselleen pipon... Jotenkin muistan, että uumoilin näidenkin kerien päätyvän lopulta jonkun muun neulottavaksi... Noh, langankulutus näissä yhteensä -200g. Pipot lähtevät Villaa ylle-keräykseen, jonne lähetän kaikenkaikkiaan tälläisen kasan:

Oranssi kaulaliina oli jo ennestään valmiina ja käyttämättömänä, joten neuloin sille vain pipon kaveriksi. Tuo puna-harmaa raidallinen pipo-kaulaliina yhdistelmä on jo vanhempaa tekoa. Sukat on neulottu tänä kesänä. toivottavasti näistä on saajilleen lämmikettä.


Sitten kuulkaa se päivän loppuhuipennus; olin elämäni ensimmäisellä virallisella estetunnilla. Eli olen päässyt ratsastuksessa siihen pisteeseen, että harjoittelen kauan kaipaamaani taitoa; esteratsastusta. Ja kyllä oli hienoa ja kivaa. Miten tässä malttaa viikon odottaa seuraavaa estetuntia??? Ehkä saan aikani kulumaan selailemalla tällä viikolla saapunutta uutta lehteä...



 Ihanaa syysviikonloppua kaikille!

11 kommenttia:

  1. Tämä kysyy ihmeissään että mikä ristipistoilijat-yhteisö? Sieltä täältä olen aiheesta lukenutkin,mutten selville ole päässyt... Joka tapauksessa aivan upeita ihanuuksia olet saanut!!!
    Ja hyi minua, yksiäkään sukkia en ole vieläkään koko syyskuun aikana saanut valmiiksi, pistävät varmaan häpeäpaaluun meikäläisen kohta =)

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva palkinto! Mukavan oloisia pipoja olet tehnyt. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Kokouksissa parasta on usein se että saa luvan kanssa neuloa työaikana ;) Kivoja pipoja puikoiltasi on tullutkin. Juu, muistan kyllä pojan langanostoinnokkuuden :D

    Hienoilta näyttävät ristipistojuttusi, vaikka en niistä vieläkään mitään ymmärrä :)

    VastaaPoista
  4. Voi ihanuutta miten runsas palkinto, tuosta riittää iloa pitkäksi aikaa!

    VastaaPoista
  5. Kiva, että palkinto tuli sutjakasti perille! - Ja niiih, kuvitteles, nyt voin paljastaa: runsas palkinto oli 2 (!) ihmisen arvat + nuo oheistukset, eli tosi vähällä oltiin liikkeellä...

    Kiva, että viitsit tehdä noita tuikitarpeellisia keräysneuleita; niiden teko varmaan onnistuukin kokoustellessa mukavasti. (Ellei ole itse sihteerinä :D.)

    Wow, ja esteratsastusta; olet sinä vain aika rohkea nainen!

    VastaaPoista
  6. Vautsi miten mahtava palkinto, en ihmettele yhtään että hymyilyttää. :)

    VastaaPoista
  7. Voi mahdoton miten kivoja juttuja sait ja runsaasti :)

    VastaaPoista
  8. Ihantuollisesta yllätyksestä menee pää pyrälle ruudun tällä puolellakin.
    IK miten ihania kankaita,nauhoja,tosi kaunis tuo "kultainen" pikku koriste ja ompelukonemalli.
    Onnea voittajalle :)

    VastaaPoista
  9. Huikean upean palkinnon oletkin saanut, onnea! Pitäisi itsekin pitkästä aikaa kaivella ristipistotyö esille. Kivoja neulomuksia on myös puikoiltasi putkahdellut :) Aurinkoa syksyiseen viikkoosi toivoo Hilima

    VastaaPoista
  10. Jos viitsit semmoisen vaivan nähdä, että siihen kylkeen jotain pistelisit, voisi tosiaan auttaa :)

    VastaaPoista