maanantai 9. huhtikuuta 2012

Äitienpäivä pulkassa

Sain vihdoin valmiiksi äitienpäiväksi aiotun liinan. Kiire on sikäli, että vanhempani ovat huomenna tulossa tännepäin ja pääsen antamaan liinan äidille (paketoituna tietenkin), eikä sitä tarvitse lähettää postissa. Äitienpäivähän on jo kuukauden päästä. Kerrankin olen ajoissa.
Kuvaa editoidessa huomasin, muutama pisto puuttuu edelleen, huomaattekos? Vinkki; vasemmalla reunuksessa....

Liina tulee veneeseen ja isä toivoi että tekisin äidille lahjaksi veneeseen sopivan liinan. Siis tilaustyötä! Pistelin liinan loppuun tänään Neuleharppuystävieni kanssa pidetyssä ristipistotapaamisessa.

Kiitokset Angeliquelle emännöinnistä. Pitänee pitää uusi tapaaminen pian, jotta emäntä saa oman taulunsa valmistumaan... Niin ja kiitos Danielalle hevosaiheisesta ristipistokitistä, jonka sain, unohdin sen kuvata...

Pitkänä viikonloppuna on myös neulepuikot heiluneet. Sain Neuleharppujen pikkujouluissa itseasiassa Danielna kasaaman paketin, josta löytyi mm. ihana kerä pehmeää merinoa. Tässäpä merinokerä neulottuna keväiseksi asusteeksi, pipoksi ja kämmekkäiksi, langankulutus 90g.
Pipo and kämmekkäät made from the merinowoll I got from Neuleharppumeeting Christmasparty. Thank yoy Daniela, both the yarn (it was so soft) and the horse stitchingkit whitch I forgot to photograph...
Lopuksi vielä kuva pojan koulussa askartelemasta hienosta rairuohonalusesta, joka sai kotimatkalla hieman siipeensä. Pupua on nyt liimailtu kasaan (siksi se on paperin päällä) ja ruohokin jäi matkan varrelle, joten kipossa oleva ruoho on siirretty isommasta rairuohopurkista.... Ne pojat...


Uuteen pyörään on muuten kertynyt jo 80 kilometriä mittariin....

5 kommenttia:

  1. Hyvissä ajoin olet valmiina, hienoa :) Tosi kiva liina vanhempien veneeseen.
    Kauniin väriset neulomukset, ja nuo lasten tekemät koristeet on aina niin hellyyttäviä <3

    VastaaPoista
  2. Kyllä siitä liinasta tuli hieno :)

    Ihanan keväinen pipo-kämmekäs -setti ja sopii hienosti uuden pyöräsi väreihin.

    VastaaPoista
  3. Siis mahtavaa että laitoit kuvia uudesta polkupyörästäsi..
    Minä saan tänään keväänä polkupyörän ,
    kokeilen jos polvet kestäisi nyt paremmin ajoa kuin ennen leikkausta..
    Ooon siis ajanut pyörällä viimeksi oikein kunnolla varmaan jotain 5 v sitten ;)

    Mun edellinen oma polkupyörä oli yo-lahja rahoillani
    v. -89 ostamani 36-vaihteinen ultrakevyt "kipparasarvinen" kilpapyörä..
    Ajoin sillä esim Turusta Helsinkiin tms. reissuja...

    Nyt tarvisen pyörän jolla voin ajella rauhallisesti pieniä lenkkejä että pääsen ulos ja aurinkoon..
    Kävelyhän ei oikein oo mun laji..
    Arvaas tykkäänkö sun uuden upean pyörän väristä !!?? :)

    Äitisi lahjapistely on hieno !

    VastaaPoista
  4. Hieno liina. Kylläpä olet ajoissa :)

    VastaaPoista