perjantai 22. huhtikuuta 2011

Kasvihuoneen kevät

Olen pistellyt ahkerasti, mutta en mitään esittelykelpoista. Sillä sain juuri valmiiksi toisen synttärivaihtoon sitten joskus lähtevän ja toinenkin synttärivaihtoon lähtevä on pistelty valmiiksi... Tuntuu aivan ihanalta, sillä nyt minulla ei ole odottamassa mitään "pakollista" työtä, jonka valmistumisella olisi takaraja. Aikomukseni onkin heittäytyä täysillä itselle tehtävien töiden kimppuun. Tänään olenkin pistellyt reippaasti keväistä kellotaulua, joka todennäköisesti valmistuu nyt pääsiäisloman aikana.

Olen viettänyt aikaani myös kasvihuoneessa. Osasimme kaivaa perustan oikein ja huone on selvinnyt ensimmäisestä talvestaan vaurioitta. Nyt se on siivottu ja sinne on muuttanut ensimmäiset kasvit;

Sitruunapuut kukkivat ja huoneessa on todella voimakas tuoksu.

Myös pelargonit tuntuvat viihtyvän hyvin, ensimmäistä kertaa sain ilmeisesti pelargonit lisättyä vanhasta talvehtineesta kasvista. Kaikkea sitä oppii kun puutarhaohjelmia telkasta katselee!

Kevään kunniaksi tiput ja puput ovat jalkautuneet. Kukko-taulu on Marelon käsialaa ja saatu viime keväänä vaihdossa.

Oikein aurinkoista pääsiästä kaikille!

4 kommenttia:

  1. Onpas keväistä! Minä olen jo vuosia lisännyt pelargoniat vanhoista kasveista; talvehtivat hyvin viileällä kuistilla ;) Pelargonioillakin on kyllä eroa, kaikki "merkit" eivät talvehdi yhtä hyvin.

    Hauskaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  2. No, jos kasvihuone on viime talven pysynyt ehjänä ja pystyssä niin luulisi sen olevan aika kestävä =D. Meidän kasvihuone oli mieheni mummon vanha kehikko ja se uuvahti jo parissa vuodessa. Enää ei ole ollut aikaa kasvihuoneelle...

    VastaaPoista
  3. Hienolta näyttää kasvihuoneessasi. Minulla on viherpeukalo niin keskellä kämmentä, että ihailen vain muiden saavutuksia kasvien hoidon alalla :D.

    VastaaPoista
  4. Hienolta näyttää kasvihuoneessa ja kukkiva sitruunapuu kuulostaa oikein välimerelliseltä :)

    Kukko-taulu on värikäs mutta paras oli kyllä pupu-purkki jossa rai-ruohot kasvoivat.
    Siinä oli sitä aitoa tunnelmaa!!

    VastaaPoista