lauantai 11. helmikuuta 2012

Showta ja siilejä

Sain sitten neulottua pojalle valmiiksi ne erittäin toivotut isommat siililapaset. Nämä ovat järjestyksessä jo kolmannet siilit meidän juniorille.

Lankana on jälleen Pirtin kehräämön sekundalaarista kaapattu ohut villalanka kaksinkertaisena ja piikit ja silmät Nallea. Huopuessaan lapaset ovat niin lämpöiset, että poika pitää niitä ainoina käsineinään ja pärjää useamman tunnin ulkona vaikka -26 asteen pakkasessa! Lankaa näihin kului 95g.

Eilen harrastin myös kulttuuririentoja Harppuystävieni Angeliquen ja Drucillan kanssa.


Musiikkiteatteri Koiton Queen-musikaali oli mun mielestä hyvä. Kimmo Blomin Freddy Mercury oli kertakaikkiaan loistava. Eihän kukaan voi laulaa niinkuin Freddy-vainaa, mutta tämä oli mielestäni yritys siitä parhaasta päästä, myös puvustamisen suhteen. Kyllä oli videot katseltu ja maneerit opeteltu, vain karvat puuttuivat Freddyltä! Toisaalta olen täysin samaa mieltä Drucillan kanssa Marika Krookin osuudesta esityksessä. Aivan kauheeta raakkumista ja aivan väärä valinta rooliin. Ja jos ei osaa suomea puhua niin Svenskanista varmaan löytyy töitä ruotsinkielisistä esityksistä. Pahasti häiritsi myös Krookin Tarja Turusmainen ulkonäkö, varsinkin kun laulaminen oli niin kamalaa. Blom kuitenkin pelasti iltani ja voin suositella esitystä kaikille kiinnostuneille.

Illalla puhuimme uuden Kulttuurisiiven perustamisesta Harppuihin... Onhan Neuleharput jo tehnyt paljon muutakin kuin vain istunut neulomassa kahviloissa. Vuosi sitten olimme Nukkekotinäyttelyssä ja nyt musikaalissa. Innolla odotan mikä kulttuurielämys on vuorossa seuraavana!

4 kommenttia:

  1. Miten olis Madonnan konsertti 12.8.? ;D ;D

    VastaaPoista
  2. Ihanat lapaset :)
    Queenistä tykkään myös, mutta enpä osaa kuvitella millainen show on mahtanut olla!

    VastaaPoista
  3. Ahaa, ai kulttuurisiipi . . . Uudessa Musiikkitalossa pitäis joku konsertti kuunnella, mahdollisesti pianoa. Ateneumissa ja Kiasmassa tarvii käydä ihan sikana, niin että näkyy ett ne riittää meille, mitään Guggista ei tarvita. Ja sitt eläinmuseossakin olis kiva käydä, ja Heurekassa ja ja ja ... niin ja Talvipuutarha on avattu rempan jälkeen . . . .

    VastaaPoista