lauantai 3. maaliskuuta 2012

Vauhtia ja vaaratilanteita

Olemme viettäneen kauniin kevätpäivän mielenkiintoisissa merkeissä. Aamulla juniori osallistui Serenassa lumilautailukurssille.

En tiedä olenko ihan pimahtanut, mutta kyllä se hauskalta näytti. Vähän jäi mietityttämään pitäsikö joskus itsekin kokeilla... Huomenna on jälleen lumilautakurssi ja silloin minäkin otan sukset mukaani ja lasken mäkeä kurssin ajan ja todennäköisesti vähän pidempäänkin. Sää pitäisi olla huomenna yhtä ihana kuin tänään, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, lumi suli silmissä ja oli niin keväistä että.

Serenasta jatkoimme matkaa messukeskukseen, jossa katsastimme tietenkin ensin oman tallin ponin eli Vuonotalli Solsikke edusti jälleen Suomen Vuonohevosyhdistystä ja koko rotua.
Ja kuvassa näkyy myös uusi kännykkäpusini, vuonohevosmallinen, totakai!

Kävimme myös katsomassa poliisien huikean ratsastusesityksen. Tässä hevonenkulkee edestakaisin keinulaudalla.

Ja tässä laukataan läpi paperiseinän.

Olipahan hienoja hevosia, kyllä hyväluontoinen heppa oppii luottamaan ratsastajaansa jos se osataan vain oikein opettaa. Harmi ettemme saaneet ikuistettua hyppynarulla "hyppäävää" hevosta. Onnea Helsingin 130-vuotiaalle Ratsupoliisiosastolle!

Päivän viimeinen näytös oli Rohan tallien turnajaisesitys.

Vauhdikas oli tämäkin, nämä hevoset ja varsinkin ratsastajat olivat taitavia, mutta silti pollet välillä hieman pelkäsivät, mm. palava puomi oli aika paha ylitettävä... Tässä tämän päivän kuulumiset. Huomenissa pitänee näyttää mitä tulosta viime viikkoinen kylväminen on tuottanut.

4 kommenttia:

  1. Olen ihaillut Rohan tallin esityksiä keskiaikamarkkinoilla. Näyttäviä temppuja.

    VastaaPoista
  2. Hee, mekin katselimme isännän kanssa rituaaliturnajaiset Mallorcalla joskus yli 20 v. sitten :). Jäivät kyllä mieleen komeana esityksenä.

    Tuo heppa, joka rysähyttää paperin läpi, se se vasta rohkea onkin! (Mahtaisinkohan minä suostua pää edellä juoksemaan vasten seinää, josta ei tiedä, mitä sen takana on... - Kysymys on tietysti retorinen: semmoista päätä seinään -juoksuahan tämä on, koko elämä :D.)

    VastaaPoista
  3. Hevonen on upea eläin.
    Hui, en uskaltais lumilautailukursseille... :-) En uskalla lasketellakaan :-D. (paitsi pulkalla)

    VastaaPoista
  4. Kellojen kääntymisellä ei oo mitään tekemistä mun tulemisen kanssa! Kellot liittyy kesään ja mä oon sanonut tulevani keväänkorvalla, niih!
    Toi kellojuttu on ihan "sieltä jostain" :(

    VastaaPoista