sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Uutta vanhaa lankaa

Neuleharppuystäväni Nele meinaa muuttaa Australiaan töihin muutamaksi vuodeksi. Siispä siinäkin hyvä syy järkätä kunnon bileet. Paitsi että saimme kunnon hupia vyyhtien kerimisestä teimme paljon muutakin...

Kun harppusisaret bilettävät on kaikkea paljon. Ruoka ei ainakaan loppunut kesken, vaan Nelelle taisi jäädä syömistä vielä pariksi viikoksi (kuvassa on vain kylmä ruoka, keittiön sivupöydällä oli salaatit ja lämpimät ruoat jne...)

Ja kun neulojat kokoontuvat yhteen ja yhdellä on liikaa KoolAidia niin värjäysbileethän siinä on järjestettävä. KoolAidia ei todellakaan ole boolissa,vaikka väri vähän siihen viittaakin, vaan sile keksittiin parempaa käyttöä.

 Ensin kierretään lanka kerältä vyyhdille (kyllä, tämä on se turhauttavin vaihe tässä hommassa) Kuva omasta Nallekiekastani. Puolivälissä matkaa tuli huono olo ympyrän kävelemisestä ja Mervi ystävällisesti vyyhti kerän loppuun taidolla....

Sitten vyyhtien kanssa keittiöön ja ameriikkalaisten juomajauheilla leikkimään. Värit ovat aika herkulliset näin lankavyyhdeissä, mutta en todellakaan menisi juomaan moista litkua. Vähän kävi kyyllä mielessä, että pitäiskö kokeilla onko booliin käytetyllä Mehukatilla samanlainen taipumus. Luulen (toivon), että tuo lasten suosima mehutiiviste ei kuitenkaan ole tarpeeksi hapanta tähän hommaan...
Lopuksi keitokset pataan porisemaan, että väri jää konepesunkestävästi kiinni.
Lopputuloksena ihania spagettilautasia. Oma valkoinen vanha 150 g:n kerä Nallea värjäytyi tälläiseksi keväänväriseksi langaksi.
Kumma juttu kuinka sitä tuntuu saaneensa aivan uuden kerän lankaa kun pelkkä väri vaihtui! Nyt ihan houkuttaa tuo tuosta neuloa sukiksi, Nele-sukiksi!

Sain myös tälläisen hienon hedelmäisen pussukan Drucillalta, joka on lähiaikoina innostunut näitä väkertämään. Todella taitavasti tuo vetoketju siihen ommeltu, nostan hattua, sillä pussukoiden ompelu on aina todella vaikeaa.

Nyt kun saadaan enää Drucillan pyöräilykypärästä mitat niin D saa myös sadesuojan omaan kypäräänsä! Siis sellaisen ruttuversion kuin omassanikin on.

Olipa ihana tapaaminen. Ylitin itseni virkkaamalla liinaa tapaamisessa. En ikinä olisi uskonut sen olevan mahdollista. Tulosta tästä näette myöhemmin... Kiitos Nelelle läksijäisten järjestämisestä ja kaikille harppusisarille mahtavasta lauantai-illan seurasta! Kyllä olette ihania ja aika saa siivet kanssanne!

4 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon Speedy Gonzales, ehdit ekana bloggaamaan! :D Mä vasta siirtelen kuvia puhelimesta koneelle. Jestas että oli hauskaa ja se sun mustikkapiirakka oli niiiiiin hyvää. Iso D kuittaa.

    VastaaPoista
  2. Speedy "töpösääri" Gonzales :DDD
    Tuo on Virpille hyvä uusi nimimerkki!
    Kiitosta vain teille kaikille, on teidän kanssanne aina niin kivaa!

    VastaaPoista
  3. Oi mitkä bileet teillä! nam.
    Ihania lankojakin.

    VastaaPoista
  4. No ihan totta, mielettömän kaunista lankaa!

    Kyselit, mistä hankin noita metallirasioita. Netissä on teekauppa.fi, joka myy todella edullisia pikkuruisia rasioita, eikä niihin tule edes postimaksua päälle!

    VastaaPoista