sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Meri

Viikonloppua vietimme merellisissä maisemissa. Suuntana oli saaristo Sipoon edustalla ja yöpymispaikka Östholmen. Samalla saarella pysähdyimme kesälomareissulla syömään ja vettä tankkaamaan. Alunperin oli tarkoitus mennä naapurisaarelle, mutta perjantaina pääsimme perille niin myöhään, että valitsimme Östholmenin, koska tiesimme, että sieltä löytyy hyvä leiripaikka.

Tässä retkikotimme, Eureka!-teltta kera Wechsel-tarpin ja tietysti merinäköala!
Teltta on ostettu viime kesänä ja tarpin löysimme tänä vuonna Riihimäen Erämessuilta. Se on oikein tapeellinen tarvike silloin kun teltta on tuollainen lähes kontattavaa korkeutta oleva versio ilman kunnollista eteistä. Tarpin avulla saamme siis sateensuojan, jossa saa laitettua kengät jalkaan kastumatta ja toisaalta hyvän sateensuojan suurelle tavaramäärälle, jota väkisin tulee meloessa mukaan, esim. pelastusliiveille ja muille tilaavieville tamineille.

Näin syksyllä noissa retkeilysaarissa on melko tilavaa, eli vaikka veneilijäitä oli paljon he olivat saaren toisen keittokatoksen luona. Me saimme siis olla aivan rauhassa tuolla telttailuniemessämme ja koko viikonlopun meillä oli käytössä näin hieno retkikeittiö:
Tosin pöytä oli raahattu arvatenkin kauniin kesäillan kunniaksi lähemmäs rantaa olevalle kalliolle tulipaikan viereen joten lauantaiaamu alkoi reippaan kuntoilun merkeissä kun kannoimme pöydän takaisin keittokatokseen. Näin saimme syödä aina rauhassa vaikka sää oli sateinen koko viikonlopun ajan. Ja pyykitkin kuivuivat hienosti. Lauantai-iltana laitoimme oikein tulet hellaan ja paistoimme makkaraa ja hiilloksen syntymistä odotellessa oli aika tehdä vielä muutama ristipisto!
Kun on pienestä pitäen merellä oleskellut niin aina sinne on yhtä ihana lähteä vapaa-aikaa viettämään. Maisemat ovat niin kauniita ja meri ääretön.

7 kommenttia:

  1. Kivoja tunnelma kuvia melonta reissultanne.
    Ja tottakai ruusuinen ristipistotyö Sinulla mukana-aivan oikea asenne :) :) :)
    Mun äiti ja isä kuuluivat aikoinaan
    Helsingfots Kanots Klubbeniin, kerhon
    kanootti-vaja on siinä ihan kuuluisia Helsingin Merimelojia vastapäätä.(Soutustadionin lahdella)
    Vanhempien kajakkikaksikolla muistan meloneeni iskän kanssa Mustasaareen kesäkahvilaan ,ihan sopiva pikku retki iltauringossa.

    VastaaPoista
  2. Ai kun on kiva ku sulla on nyt tämmönen tavallinen blogi johon voi kommentoidakin, jees. On teillä taas ollu mukava viikonloppureissu. Pitäiskö mun hommata tommonen melomisjuttu niin pääsis saaren niin kauan ku ei oo jäitä? Heh, joo tiedän, vesi on kylmää ja myrskyt pauhaa. Noh, saahan sitä ajatusleikitellä.
    Viimeinen vuorovene toi mut nyt sitten mantereella, talveksi kevättä odottamaan.

    VastaaPoista
  3. Onpa teillä ollut kiva retkiviikonloppu :). Meillä oli pakkausviikonloppu kera flunssan :(. Keskiviikkona pitäisikin sitten jo asua varakodissa meren rannalla.

    VastaaPoista
  4. Se kasa on mun talvikasa, kirjoitin blogiini kommentin asiasta. Siellä ne tavarat on ja säilyy omalla paikallaan.

    VastaaPoista
  5. Varmasti teillä oli ihana retki! Ja meri on aina meri ja kun sitä katseleekin aavalle, niin sielu ja sydän lepäävät! Minä rakastan merta ja olenhan syntynytkin merikaupungissa. Mukavaa tiistaita teille kaikille!

    VastaaPoista
  6. Näyttää upealta tuo reissu! Minä olen kyllä järvi-ihminen, täytyy tunnustaa, kun lapsuuskotini oli ihan järven rannassa. (Ts. se mummola, jossa asuin 7-v:ksi.) Myöhemmin muutinkin lähiöön ja Kokemäenjoen maisemiin. Jokimaisema on taas vähän erilainen kuin järvimaisema, mutta kaunis kyllä sekin. Virtaava vesi tietysti plussana siinä :).

    VastaaPoista
  7. Kuulostaa niin ihanalle tuo teidän retkenne :)

    VastaaPoista