maanantai 4. heinäkuuta 2011

Terveisiä Kaunissaaresta

Nyt on kesäloma alkanut minullakin. Perjantaina työpäivän päätteeksi lähdimme koko perheen voimin melomaan merelle.

Kajakithan ovat olleet vesillä jo aikaisemmin kesällä, kuntomeloimme Savonrannassa joka viikonloppu, mutta nyt kun minun lomani alkoi ja poika palasi mummolasta kotiin, lähdimme ensimmäisen kerran "pidemmälle" reissulle.  Ja pakko mainita tähän väliin, että melontakilometrejä on takana jo yli 100 tälle kesälle!

Sää suosi melojia, joten kävimme moikkaamassa Kristiinaa Kaunissaaressa.Kristiinan kesäparatiisi on entisellä paikallaan entistä ehompana. Ja käsitöitä oli valmistunut jo koko pino. Onneksi ehdimme neulomaan yhdessä, tai minä virkkasin sitä vuodesta 2008 kesken ollutta palavirkkuutani.... Ihmettelimme molemmat minkä ihmeen mielenhäiriön vallassa olen sen joskus aloittanut.

Aika kului ihan älyttömän nopeaan, juttua olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa (ja neulottavaa!), mutta Tallholmenin sauna kutsui ja oli pakko lähteä. Pääasia oli, että pääsin vaihtamaan kuulumiset neuletutun kanssa! Ja saattaa olla, että palaamme vielä saarelle tänä kesänä, sillä unohdin kotiin Kristiinalle saarituliaiseksi varatun pikku jutun (kyllä, kaikki Neuleharput tietävät nyt mikä se pikkujuttu on, mutta hysss.... Unohdin SEN käsityökassiini torstai-illan Harpputapaamisen jälkeen...). Siispä toivotaan, että sää suosii vielä toisenkin kerran ja pääsemme käväisemään tuolla ulompana saaristossa.

Mitään uutta valmistunutta ei siis ole esitellä. Palavirkattu jakku valmistuu ehkä joskus, ristipistoihin en ole ehtinyt edes koskea....

6 kommenttia:

  1. Mukavanoloinen melontareissu teillä oli ja kauniita maisemia.ia.

    VastaaPoista
  2. Mahtavat maisemat! Muistahan varoa, ettei nahka pala. :)

    VastaaPoista
  3. Upeat maisemat:) Oikein rentouttavaa lomaa:) T: Näpertelijä

    VastaaPoista
  4. Mitäs valmistumisista, niitä ehtii talvellakin; upeet maisemat, niistä kannattaa nauttia täysin siemauksin!

    VastaaPoista
  5. Voi että menit unohtamaan hienon tuliaisen =( Toivomme siis suotuisia ilmoja melontareissuille =)

    VastaaPoista