lauantai 4. elokuuta 2012

Ristipistoviikonloppu, osa1

Olipa hyvä syy tulla hieman aikaiseemmin mereltä kotiin  kuin aluksi oli tarkoitus. Tosin sääkin muuttui tuulen osalta hankalaksi ja perjantaina satoikin ihan riittävästi että oli ihan kiva olla kotona eikä teltassa. Mutta, se päälimmäinen syy; Rouva Lumiruusu otti ja tekstasi minulle juuri kun olin asettunut aloilleni saaressa ja pistelin LHN:n kuukausisarjan heinäkuuta loppuun. Pieni perheneuvottelu ja niinpä vietin tänään ihanan kesäpäivän pistellen kahden ihanan ystäväni lumiruusun ja Danielan kanssa.

Ja kuten pöydästä näkyy niin meinaapa jäädä tila pieneksi kun kolme tätiä levittelee tarvikkeensa ja aloittaa hommat. Vaikka taisi käydä aika klassisesti niin, että ei ne työt nyt niin kovin paljoa edenneet, mutta hauskaa oli! Ja katsokaapa mitä ihanuuksia Lumiruusu toi tullessaan.

Kerää koko sarja- kirjanmerkkejä ja vielä ihanissa kuukausittaisissa kukka-aiheissa. Voisiko olla minulle sopivampaa? Lisäksi tälläiselle nakkisormellekin sopiva 8joustava) kivisormus, juuri oikeissa sävyissä. Kaikki pakattuna mihinkäs muuhunkaan kuin ruusuaiheiseen kassiin kera puutarha-aiheisen kortin. Kiitos tuhannesti!

Aamupäivällä kävimme shoppaamassa Soukan Menitassa ja saalis omalta osaltani oli melkoinen.
 Tosin nyt voin sanoa, että halvalla sain, esim Anchorin muliinilanka 50 snt/tokka, helmilanka niihin joskus opeteltaviin Hardangertöihin 1e/tokka ja tuo ihana Marjolein Bastinin malli ja nuo mallikirjaset satasella. Tämä tarjous oli specially for us ja nyt toivotaan, että Suomeen saadaan jatkossa oikein hyvä kauppa, jossa voi käydä hypistelemässä ristipistotavaraa ennen ostopäätöstä.  Ja kai sitä voi shopata hyvällä omalla tunnolla uutta, kun jotain kokoajan valmistuukin. Esim eilen tein ennätysajassa tälläisen erehdyttävästi helistintä muistuttavan jonkun Lumiruusulle, jonka saaja kiltisti mielsi heti saksikoristeeksi.

Jutun juju piilee siinä, että sain tuon nappi-kitin Lumiruusulta viime vuonna tavatessamme ensimmäisen kerran. Nappia alkuvuonna pistellessä päätin, että teen kopion Lumiruusulle, mutta hieman pinkimmän toki. Viimeitely olikin sitten se hankalampi juttu... Kiitos ihanasta päivästä Daniela ja Lumiruusu!

Ja lopussa vielä kuva siitä heinäkuu-pistelystä, joka valmistui siis merellisissä olosuhteissä heinäkuun viimeisenä päivänä Stora Svartössä, Porkkalassa, juuri ennen auringonlaskua.
Kuva yhtä tärähtänuyt kuin ottajansakin, no eipä ainakaan mallia kopioida tuosta otoksesta ;)

6 kommenttia:

  1. It was a wonderful day! I enjoyed it all, the stitching, the company, the flowers and of course your husband's very tasty lunch. Thank you for having me there.

    VastaaPoista
  2. Kylläpä teillä näyttää ja kuulostaa olleen ihan täydellinen päivä =D

    VastaaPoista
  3. Onpas teillä ollut kiva tapaaminen! Vuodenaikakirjainmerkit näyttävät tosi kivoilta ja mielenkiintoisia ostoksia olet tehnyt Menitasta.
    Saksikoriste on just sopiva Lumiruusulle ja tykkään tietysti July-pistelystä:)

    VastaaPoista
  4. Kivan kuuloiset treffit teillä! Tuo kirjanmerkkipakkaus on kyllä kovasti "sun näköinen", ja "helistin" on oikein söpö myös.
    Tykkään kovasti noista Marjolein Bastinin luontomalleista, mullakin on niitä muutama odottamassa(tuota samaa ei kylläkään). Kivat ostokset siis. :)

    VastaaPoista
  5. KIITOS Sinulle Virpi!

    Meillä oli jälleen unelmanihana oikea raukea
    "Tsehovilainen Iltapäivä" eli rentouttavaa pistelyä kauniissa puutarhassa,kukkien keskellä .
    Ruoka oli upeaa,ne kuullotetut juureskuutiot,salaatit ,karjanpaisti...kaikki!

    Menitan ostokset olivat kaikki niin huippuja,tuo M.B-kitti on upea ja tuskin maltan että saan aloittaa
    Mill Hillin "Candycone Treen"..

    Daniela oli ihana uusi rp-ystävä,kiitos kun esittelit meidät :) :)

    VastaaPoista
  6. Wow, kirjanmerkkikokoelma :))) Aivan ihana idis! Mitä mä olen viimeksi ostanut jotain ristipistotavaraa niin oli munkin mielestä halpa satsi. Siinäpä sulle pieneksi aikaa mukavaa puuhaa ;)

    VastaaPoista