sunnuntai 5. elokuuta 2012

Ristipistoviikonloppu osa2

Pääsin kuin pääsinkin neuleystäväni Rouva Huopatossusen luo kylään ja ristipistoilemaan yhdessä Neuleharppujen kanssa. Jaa, että miksikö en olisi päässyt? No, kaikki ristipistoystäväni tietävät, että minulle tuppaa tulemaan yllättäviä esteitä juuri ennen ristipistotapaamisia. Varsinkin, jos olen luvannut jollekulle kyydin... Niin kävi tälläkin kertaa.

Tässä on nyt kaunis kuva hyvin tikatusta jalasta eli lähes 9-vuotiaan poikani oikeasta kintusta, johon tuli naapurin lauta-aidalla kiipeilyn seurauksena tuollainen n. 6 cm:n repsottava haava heti aamulla. Ja mihinkäs sitä muualle kuin päivystykseen. Tällä kertaa Peijaksen henkilökunta ylitti kaikki odotuksemme ja hoiti pojan kintun kuntoon ennätysajassa, alle tunnissa (!!!!!!), ja ehdin kuin ehdinkin ajoissa tapaamiseen. Kaunis kiitos Peijaksessa tänään työskennelleille!

Rouva Huopatossusen luona pistelimme ahkerasti ja söimme hyvää ruokaa. Ja kun neuleystävykset tapaavat on paikalla aina myös jotain neuleisiin liittyvää, kuten kuvassa mallikirjoja ja kerijälaite, jota sain lainata saadakseni pari vyyhdillä ollutta huivilankaa kerälle. Kiitos vyyhdinpuiden ja kerijälaitteen lainasta päivän emännälle! Aivan erityisen iloinen olin siitä millä tarmolla kaikki neuleystäväni ovat tempautuneet ristipistojen ihmeelliseen maailmaan. Itse tein viimeiset pistot kahteen työhön.

Ensimmäinen Tralalaa mallini Dans mon Potager valmistui, koska sain puuttuvan värin Angeliquen matkassa erittäin halvalla (35 snt/tokka) Ameriikoista asti. Toisena työnä pistelin melontareissulla pistelemäni Lizzie Katen Save waterin.

Save water tarkoittaa minulle paitsi veden ylenmääräisen tuhlaamisen välttämistä myös vesiensuojelua, joka on mielestäni erittäin tärkeä asia. Toivoisin, että jokamiehenoikeuksista poistettaisiin oikeus peseytyä vesistöissä. Uida saa, mutta saippuat huuhdellaan pois tarpeeksi kaukana rannalla. Kiitos! Jospa se auttaisi siihen, että kalat ja muut vesieläimet pärjäisivät paremmin eivätkä näyttäisi yhtä kuolleilta kuin tuo kala pistelemässäni lammikossa...

Olen saanut jotain pientä myös neulotuksi. Vein päivän emännälle pellavaisen pesukintaan, kuinka ollakaan. Langankulutus huimat 52g.Viereisessä epämääräisessä pussissa on naapurini tekemää saippuaa, kasvirasvoista koko saippua. Ihana viikonloppu kaikinpuolin, myös sairaalareissun osalta. Aika uskomatonta!

10 kommenttia:

  1. Kivalta viikonvaihteelta kuulostaa! Myös tuo päivystyksen nopeus :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos käynnistä ja tuliaisista! Pesukinnas tuli korkattua ja se on ihana <3

    Pikaista paranemista pojan polvelle ja kivoja synttäreitä :)

    VastaaPoista
  3. No jo oli Ameriikoissa halvat langat! Kauniit pistelyt, ja nätti arpi... Sulle/teille sit aina kans sattuu ja tapahtuu! Vaikka semmostahan se on, usein, meilläkin...

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti jalka tulee pian kuntoon. Älyttömän mielenkiintoisen näköisiä projekteja teidän tapaamisessa oli ja ihania valmistuneita töitä.

    VastaaPoista
  5. Päivystys on yleensä täällä meilläkin tuskastuttavan hidas, joskus iloisia yllätyksiäkin sen suhteen!
    Voi että, taas kerran käypi kateeksi teitä, jotka asutte sen verran lähellä toisia pistelijöitä/neulojia, että voitte kokoontua yhteen hauskaa pitämään.
    Ihana tuo retiisityö!

    VastaaPoista
  6. Mä katsoin ja katsoin tuota kuvaa että mitä ihmettä sä huorailet siitä kerijälaitteesta, sähän käytit sitä ulkona eikä se tuossa sisäkuvassa näy... :D
    Ootas kun näet mihin mä TAAS repsahdin Karnaluksissa...!

    VastaaPoista
  7. Hih, kerijälaitetta etsin minäkin tuolta kuvasta ensin pitkään mutta löysinpäs sentään, toisella kerralla :-)

    VastaaPoista
  8. Lasten kanssa välillä sattuu ja tapahtuu ..meillä keskimmäinen eksyi tänään metsään!
    Minäkin aina kadehdin noita pistelytapaamisia... Retiisimalli on IHANA! :) Mullakin on tuo vedensäästömalli, täytyiskin pistellä se.

    VastaaPoista
  9. Piti tulla kurkistamaan mitä D oikein on kirjoittanut. Täytyy kyllä tunnustaa lukihäiriö, mä luin ensimmäisellä kerralla tuon ihan niin kuin se oli tarkoitettu enkä suinkaan kirjaimellisesti :-D

    VastaaPoista