lauantai 11. elokuuta 2012

Siivous- ja viimeistelypäivä

Meillä on tänään siivottu ihan urakalla kaappeja. Ihan kaikkea elämäni aikana haalimaani tavaraa en voi loputtomiin täällä säilyttää, muuten ei kohta mahduta enää tähän taloon asumaan vaan pitää muuttaa naapuriin.Ja kun se nyt on ihan selvä juttu, ettei meille tullut sitten kuin yksi lapsi niin kai niistä vauvanvaatteista on pakko luopua. Siispä olen lajitellut pojan vanhoja vaatteita pois annettavaksi. Joitain ihanuuksia silti meinaan säilyttää. Tästä pojalle neulotusta setistä alkoi uudelleen neulontavillitykseni. Vuonna 2005 kesällä.

Lankana on Tennessee ja koko noin 2-3 vuotiaan.

Tämä takki oli erittäin suosittu. Pojan kaveri olisi halunnut samanlaisen takin itselleen ja sitä oli kaupasta kovasti kierretty ja etsitty kunnes pojan äiti, joka tiesi käsityöharrastuksestani päätteli, että takki saattaa olla uniikkikappale. Se paras juttu tuossa takissa oli tuo paloautomerkki. Poikani oli silloin vannoitunut tuleva palomies.

Kaikenlaista käyttövaatetta tuli ommeltua aika paljon. Koirahousut olivat aivan erityisen rakkaat. Ja nuo ulkohaalarit olivat jo toiset, ensimmäisiin en älynnyt ommella ollenkaan tuota sadetakkikangasta. Joskus siis missioni oli tehdä kaikkea tarpeellista. Kunnes innostuin ristipöistoilusta aika pahasti. Alkuun viimeistelin kaikki rististyöt heti alta pois, mutta alkuvuodesta ne alkoivat kertymään... Kunes tänään,

sain vihdoinkin viimeisteltyä loppuun toiseksi viimeisen viimevuotisen ristipistohassutuksen ja loput tämänvuotiset. Eli viimevuotisia oli tämä La Maison de Catharina, joka pääsi jälleen rasian kanteen.

Ja tämänvuotisia olivat nämä jouluiset servettirenkaat sekä

keväiset samanlaiset.

Saas nähdä tuleeko näille käyttöä. Ja kun vauhtiin päästiin ja kuumaliimapistoolin lisäliimapatruunatkin löytyivät niin viimeistelin vielä ensimmäisen tekeleeni näistä LHN:n kuukausitauluista.

Että on ufoutumassa olleita töitä tuhottu oikein urakalla. Pihalla kukkii ja tuoksuu huumaavasti. Tarjalle terveisiä; lähettämäsi tuoksuherneiden siemenet ovat itäneet tänäkin vuonna tosi hyvin ja tuoksu on todella huumaava. Hassu juttu vaan, että pussi oli käsittääkseni sekoitus erivärisistä kukista. Viime vuonna sain idätettyä erisävyisiä punaisia ja tälle vuodelle osuivat kaikki valkoiset!
Ja kas, rouva Lumiruusun viimeviikkoisen pikakurssin jälkeen kuvat ovat aikaisempaan verrattuna siedettäviä.... Ihanaa viikonlopun jatkoa!


11 kommenttia:

  1. Ne kaapin tyhjennykset... raskaita tehtäviä. Sama käytiin meillä läpi kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen olen pari kertaa putsannut pois lisää, osan niistä joita en ensimmäisellä kerralla vielä raaskinut. Mutta jestas että rouva on taas ehtinyt pistellä!

    VastaaPoista
  2. Hirmuinen määrä viimeistelyjä!

    Minä olen säilyttänyt vain ihan muutaman vaatteen ja lelun. On vähän pakko laittaa tavaraa pois, kun mieheni säilyttää ihan kaiken :/

    VastaaPoista
  3. Siemenlaatikosta tuli ihanan sininen ja retiisi-pistely on niin 100 % sun tyylinen ,kiva oli nähdä se livenä.
    Tosi hienoja viimeistelyjä kaikki ,tuo LHN-taulu on kyllä niin nätti että melkein kateeksi käy.
    vaan sellaisella kiltillä ja inspiroituneellla tavalla tietenkin ..

    Kyllä mellä olikin sitten upea päivä silloin luonasi-elin taas tunnelmat uudestaan kun laitoin blogiin lisää siellä ottamiani kuvia.
    Vieläkin jäi kukkakuvat odottamaan ainakin yhteen postaukseen ,niin paljon oli kaunista kuvattavaa :)

    VastaaPoista
  4. Voi miten kivoja pistelyitä kaikki! Nuo servettirenkaat ovat kyllä nättejä, jouluna olisi kiva tuollaiset laittaa.
    Kaappien siivous on syvältä...joku ulkopuolinen ihminen saisi sen ainakin meillä tehdä;)

    VastaaPoista
  5. Oi! Miten ihania ristipistotöitä! Kyllä mun on kohta taas aloitettava kirjontatyöt... On ollut liian pitkä tauko.

    Kysyit siitä orkideasta... Vastasin tuolla blogissani ja yritin kopasta tekstin myös tähän, mutta en onnistunut :-(. Kirjoitan tätä iPadilla, joten mahtaisiko siinä olla syy, miksi kopioi - sijoita ei onnistu :-/.

    VastaaPoista
  6. Kauniita kaikki!
    Viimeistelykärpänen olisi tervetullut tännekinpäin... viimeistelemättömien loota pursuilee taas pahasti yli.:/
    Minäkin olen koittanut vähän siivoilla kaappeja ja varastoja. Tänään lähti kaksi täpötäyttä kauppakassillista vanhoja kenkiä!

    VastaaPoista
  7. Ihania servettirenkaita!!! On aivan pakko saada jouluksi tuollaiset.... no niin, ollaanpa realistisia; on aivan pakko saada jouluksi edes yksi tuollainen ;D

    VastaaPoista
  8. Kysyit, että saiko jokainen valita omat sukkansa. Saivathan ne, vaikka olisi ehkä kannattanut hieman rajata vaihtoehtoja... Yksi malleista näyttää turhan haastavalta =D

    VastaaPoista
  9. Kivoja mökkipistelyitä taas :). Noista pikkuneuleista ja muista sen sellaisista on sitten haikea luopua. Minä teen sen vähin erin: joka kesä aina vähän pois, ei kirpaise niin paljon. Myönnettävä kai se on, että vauvakin täyttää pian 12...

    VastaaPoista
  10. Hurja viimeistelytahti. Tosi kivoja viimeistelyjä.

    VastaaPoista
  11. Juu, Virpi; virheen tarkoitus on tuttu juttu :). Sillähän on aina mainio perustella omiakin töpinkejään :D. (Heh, vaikka virheitä on ainaskin mulla yleensä enemmän kuin yksi...)

    VastaaPoista