lauantai 28. toukokuuta 2011

Puutarhaunelmia ja unelmahevosia

 Pari viikkoa on todellakin hurahtanut niin, että tuskin on huomannut. Syynä on ollut pieni rakentelu pihalla, eli kasvimaan perustaminen ja pienen kiveyksen tekeminen. Viime vuonna kasvihuoneen edessä oli nurmikkoalue.
Se ei kuitenkaan kesänyt alituista ramppaamista vaan nurtsiin syöpyi polku, jonka alku näkyy jo vuoden takaisessa kuvassa. Lisäksi tuon kuvassa näkyvän kartiovalkokuusen vieressä on kivirykelmä, jonka reunoja kukaan ei juuri koskaan viitsinyt trimmerillä leikata. Siispä päädyimme poistamaan nurmikon koko etupihan alueelta ja kiveämään polun sekä laajentamaan kasvihuoneen edustalla olevaa kiveystä reilusti nyt kun siihen viereen tuli jo rakennettua se kurpitsalavakin.
Lopputulos on mielestäni ihana. Nyt sain samalla sen haaveilemani kukkapenkinkin etupihalle, tuohon portaiden viereen. Ja valkoisen harson alla on mun perunamaa! Ja löytyy sieltä myös sipulia ja parsaa. Saa nähdä kuinka alkavat kasvamaan. Maata on käänneetty aika paksulti, nurmikonjämät leikattu pois ja hyvä multa-aines kuohkeutettu melko syvämultaiseksi kasvimaaksi. Toivon kasvieni siinä viihtyvän. Kukkapenkkiin

istutin ihania kukkia, mm. tämä sammalleimu, jonka kukkien väri on Candy Stripes,

sekä bellistä ja kevätesikkoa.

Pahasti on tämä puutarhaintoilu lähtenyt keulimaan, mutta nyt tuskin rakentelemme enää tänä kesänä uutta, vaikka yksi pihapolku olisikin vielä tarkoitus rakentaa talon toiselle puolelle. Tämä laatoituksen alku saattaa myös saada jatkoa talon ympäri kulkevan polun muodossa jonain tulevaisuuden kesänä. Nyt on kuitenkin aika nauttia pihasta ja kasveista, ei liikaa kerralla.

Hieman olen myös ehtinyt neulomaan. Tämä pieni myssy meni ratsastuskaverini pienelle tytölle, sille samalle joka sai jo aikaisemmin talvella keltaiset vauvan tossut.

Ja tänään olen viettänyt jännän päivän tallilla Vuonoheosten Suomenmestaruuskisoja seuraten. Openi Liisa ratsasti hienosti kolmanneksi Silvertillä, joka on ruunien ruuna, rakas vakkarituntihevoseni!

Onnea Liisa ja Silvert!

3 kommenttia:

  1. Ihania kuvia täällä blogissasi, hui kun olen ollut jäljessä blogien luvussa :) Tosi upeita juttuja puutarhassa teillä! Heppakuviakin oli kiva katsoa ja tietty kaikkia ristipistokuvia :) Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Onpa SIISTI piha, kateellisena ihailen täältä sekasotkun keskeltä. No, ei tänne maalle noin siisti piha sopisikaan ;)

    VastaaPoista
  3. Ihana piha! Kasvihuone houkuttaisi täälläkin, mutten keksi mihin meidän pihan kohtaan sen maastouttaisin. Sade keskeytti äsken pihatyöt; pitäisi vielä kylvää vähän porkkanaa ja punajuurta (miten niin myöhään liikkeellä???). Eikä silti satanut tarpeeksi, sillä maa on tällä hetkellä aika kuivaa.

    VastaaPoista