maanantai 27. elokuuta 2012

Ristipistotapaaminen, valmistuneita ja muuta höpinää

Viime lauantaina vietimme aivan mahtavan päivän Outin vieraina. Ihan tuikitavalliseen tapaani unohdin jotain tärkeää kotiin ja tällä kerralla se oli kamera... Vaikka kaikki oli pakattu jo edellisenä iltana valmiiksi aikaista aamulähtöä ajatellen.. Siispä suuret kiitokset Danielalle paitsi matkaseurasta myös näistä kuvista:
Thank you Daniela for these photos!

Outin talo on aivan mahtava paikka. Onneksi kaikki paikallaolijat ymmärsivät miksi seisoin paikoillani ja ihmettelin kaikkea sitä käsityön määrää, jonka Outi on ehtinyt tekemään. Toinen toistaan kauniimpia pistelyitä, kanavatöitä, tilkkupeittoja ja muita taideteoksia oli ihailtavanamme. Päivä kului kuin siivillä kun ensin piti ihmetellä kaikkea näkemäänsä ja sitten oma ristipistotyö vielä imaisi mukaansa. Välillä vaan käytiin tankkaamassa emännän runsaassa pitopöydässä suolaista tai makeaa, kyllä oli maittavat tarjoilut, KIITOS Outi! Outille vein tälläisen lehmäkarkkeja sisältäneen rasian.

Rasian viimeistelyidea kopioitu Ninnun aikoinaan minulle lähettämien syysaiheisten rasioiden viimeistelystä. Lehmä on Lanarten kanavatyömalli, ensimmäinen laskettava kanavatyö jonka olen ikinä tehnyt. Ja se on pistelty kahdella langalla yhden yli, selviydyin siis siitäkin (toki en todellakaan ilman virheitä, mutta viis niistä, otuksen sentään tunnistaa lehmäksi ;))! Siksipä oli ihanaa siirtyä tekemään tätä viimeistä viimevuoden hassutustyötä, Puutarhatuolia, joka edistyikin varsin huimasti tapaamisessa.

Sittenvielä kuva aiemmin viimeistelemistäni LHN:n kuukausimalleista. Ensimmäinen vuosineljännes on nyt purkissa! Näihin olen niin tyytyväinen, että esittelin niitä tapaamisessakin.
Pojan ja minun yhteistyöprojekti on saatettu loppuun. Eli poika pisteli osan hevosesta ja suurimman osan sinisestä reunuksesta. Siihen meni kolmisen vuotta aikaa, minä tein hepan loppuun kun junnu ei enää jaksanut. Ihan vielä ei siis saatu uutta nuorempaa pistelijäpolvea mukaan tältä suunnalta ... ;)

Ja ihan loppuun kuva kasvihuoneesta, jossa sato on  vihdoin ja viimein alkanut kypsyä. Siis tomaattien osalta. Viinirypäleet ovat osoittaneet jo pitkään tummumisen merkkejä, mutta kypsiä ne eivät aivan vielä ole. Pitää niitä silti joka päivä käydä katsomassa, joko olisi ensimmäinen tertun rypäleistä haljennut...

Niin ja jos olette ihmetelleet blogin hiljaisuutta niin iso osa näistä kuvista on odotellut julkaisemista jo pidempään. Viime viikolla joku kaivoi datakaapelin ylös tuossa läheisellä Kehäratatyömaalla ja kaikki yhteytemme ulkomaailmaan, lankapuhelinta myöten oli poikki pari päivää, edes langaton verkko ei pelittänyt ilmeisesti tukiaseman kaatumisen takia. Eihän se näin harrastaessa haittaa, mutta työntekoa haittasi melkoisesti, sillä työpaikkani on myös tässä lähellä sen saman kaapelin päässä...

6 kommenttia:

  1. Uskomatonta, rypäleitä!!!
    Meilläkin tyttö monta monta vuotta sitten teki pari rp-työtä, siis ennen kuin minä. Eipä hän innostunut kuitenkaan sen enemmän ja minun psitelyni eivät saa häntä syttymään ollenkaan...
    Kuukausipistelysi ovat kyllä ihania, tykkään, tykkään! Kaikissa niin kivat taustakankaatkin. Suosikkini on tuo July, tietenkin kun on marjoja:)

    VastaaPoista
  2. Niin ihania nuo kuukausipistelyt ja tuosta tuolista tulee kyllä hieno.

    Kiva heppapistely.

    Ohhoh, omia rypäleitä!

    VastaaPoista
  3. Oi jospa oisin saanut olla mukana... :)
    Kuukausipistelyt on aivan ihania, tosi kivat taustakankaat. Pitäisköhän sun nyt ihan oikeesti lähettää se viimeistelykärpänen tänne, vaikka lainaan...

    VastaaPoista
  4. Oo, ja siis unohdin sanoa, että suloinen tuo juniorin heppa! Sama vika meilläkin, että lapset on kyllä kokeilleet pistelyä joidenkin pikkutöiden muodossa, mutta eivät ole sitten sen enempää innostuneet.

    VastaaPoista
  5. Ihania tosiaan ovat nuo kuukausipistelyt, viimeisen päälle mietittyjä taustakankaita myöten! Heppa on kiva; kyllä se nuori polvi sit innostuu, jos on innostuakseen. Olen ollut ihan luottavaisella mielellä, että kun aika kuluu ja aikuistuu, niin ainakin on hyvä (?) esimerkki. (Tosin tämmöinen addiktio voi olla nuoresta polvesta pelottavaa? :D) Lehmärasia on aivan ihana! Nuo yhdenylipistelyt kannattaa minusta tehdä juuri kanavatyötekniikalla. Jos tekee yhdellä langalla ja ristipistoilla, jälki on harvoin yhtä siisti. - Heh, ja mitäs me puhuttiinkaan niiden virheiden tarpeellisuudesta? ;) Eikä niitä kukaan ikinä huomaa, ellei tule mallin kanssa viereen vertailemaan, ja se nyt olis jo aika perverssiä touhua, vai mitä?
    Toivottavasti kaapeliongelmat ovat nyt taaksejäänyttä elämää!

    VastaaPoista
  6. Ihana oli nähdä ja voi tosiaan noita pistelyitäsi! Ihan kamalan monta olet saanut valmiiksi asti.

    Lennu

    VastaaPoista