perjantai 24. helmikuuta 2012

Hiihtoloma

Olemme palailleet hiihtolomalta Savonrannasta. Viisi päivää täysihoidossa äidin ruokapatojen äärellä, ihanaa oli. Alun pienestä nuhaisuudesta huolimatta lomasta tuli varsin liikunnallinen ja ehdin silti pistelemäänkin paljon! Sain pisteltyä loppuun tämänvuotiset ristipistohassutukset, nyt pitää enää vain viimeistellä, eikä siihenkään mene kovin kauaa... Tässä viimeiset neljä pisteltyä hassutustyötä, niitä lautasliinarenkaita:

Savonranassa ehdimme käydä lakettelemassa kahdesti paikallisessa Lekotinmäessä. Mäki on pieni ja helppo, juuri sopiva lapselle opetella laskettelun alkeita. Hissiinkään ei tarvinnut jonottaa, itseasiassa koko mäki oli tiistaina auki ainoastaan meidän perheelle!

Torstaina sää oli täydellinen ja laskijoita oli muitakin, rinne oli loistavassa kunnossa. Ihanaa oli vaikka vanhat polvet välillä vähän nikottelivatkin. Käväisimme myös Punkaharjulla retkiluistelemassa keskiviikkona.

Paikka oli sama kuin viime vuonna. Valitsimme tähän ohjelmanumeroon viikon kauneimman päivän. Auringonpaistetta riitti ja pakkasta oli nelisen astetta. Jää oli loistavassa kunnossa. Luistelun päätteeksi söimme lounasta paikallisessa seisovassa pöydässä. Hyvää oli ruokakin.

Tänään perjantaina pysähdyimme kotimatkalla ihastelemaan Savonlinnan Jäälinna-tapahtuman jääveistosten tekoa. Kyllä näistä hienoja tuleekin, ei voinut kuin ihailla sitä tarkkuutta jolla palat paikoilleen mitoitettiin.

Puikot ovat myös heiluneet ja pistelyjä tein enemmänkin kuin mitä tässä vielä voi esitellä. Sää on jokatapauksessa niin keväinen, tää nyt pitää viimeistellä se viimevuotinen hassutustyö tauluksi seinälle ja pyyhkäistä loputkin talvesta ulos talosta!

5 kommenttia:

  1. Oletpas ollut ehtiväinen lomallasi :) Minä en ole hiihtänyt, luistellut, matkaillut enkä etenkään ristipistoillut. Ja vähäiset neulomuksetkin olen purkanut :(

    VastaaPoista
  2. Oi miten hieno loma teillä on ollut, vähän oon kade (siis menneet tylsät hiihtolomat vs tää sun loma)
    Retkiluistelu on varmaan kivaa, sitä mä voisin kokeilla, en mäenlaskua.
    Nyt jaksatte sitt taas pakertaa kesää odotellessa.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa tosi ihanalta ja rentouttavalta lomalta!Irtiotto kaikesta tekee niin hyvää aina välillä!

    VastaaPoista
  4. Mielettömän ihanat tipukuvat :)))) Retkiluisteleminen on kivaa, jos vaan jalat kestäisi vielä!

    VastaaPoista
  5. Kiva katsella tuttuja maisemia :) Teillä on ollut kiva loma. t. Tiima Neulomosta

    VastaaPoista