Näytetään tekstit, joissa on tunniste RPH. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste RPH. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. helmikuuta 2012

Hiihtoloma

Olemme palailleet hiihtolomalta Savonrannasta. Viisi päivää täysihoidossa äidin ruokapatojen äärellä, ihanaa oli. Alun pienestä nuhaisuudesta huolimatta lomasta tuli varsin liikunnallinen ja ehdin silti pistelemäänkin paljon! Sain pisteltyä loppuun tämänvuotiset ristipistohassutukset, nyt pitää enää vain viimeistellä, eikä siihenkään mene kovin kauaa... Tässä viimeiset neljä pisteltyä hassutustyötä, niitä lautasliinarenkaita:

Savonranassa ehdimme käydä lakettelemassa kahdesti paikallisessa Lekotinmäessä. Mäki on pieni ja helppo, juuri sopiva lapselle opetella laskettelun alkeita. Hissiinkään ei tarvinnut jonottaa, itseasiassa koko mäki oli tiistaina auki ainoastaan meidän perheelle!

Torstaina sää oli täydellinen ja laskijoita oli muitakin, rinne oli loistavassa kunnossa. Ihanaa oli vaikka vanhat polvet välillä vähän nikottelivatkin. Käväisimme myös Punkaharjulla retkiluistelemassa keskiviikkona.

Paikka oli sama kuin viime vuonna. Valitsimme tähän ohjelmanumeroon viikon kauneimman päivän. Auringonpaistetta riitti ja pakkasta oli nelisen astetta. Jää oli loistavassa kunnossa. Luistelun päätteeksi söimme lounasta paikallisessa seisovassa pöydässä. Hyvää oli ruokakin.

Tänään perjantaina pysähdyimme kotimatkalla ihastelemaan Savonlinnan Jäälinna-tapahtuman jääveistosten tekoa. Kyllä näistä hienoja tuleekin, ei voinut kuin ihailla sitä tarkkuutta jolla palat paikoilleen mitoitettiin.

Puikot ovat myös heiluneet ja pistelyjä tein enemmänkin kuin mitä tässä vielä voi esitellä. Sää on jokatapauksessa niin keväinen, tää nyt pitää viimeistellä se viimevuotinen hassutustyö tauluksi seinälle ja pyyhkäistä loputkin talvesta ulos talosta!

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Jälleen sukat

Aika on taas hurahtanut ihan siivillä. Lankavaraston kulutuksessa olen päässyt siihen pisteeseen, että kaikki 7Veikat on nyt tuhottu. Sain valmiiksi vielä yhdet naisten kokoa olevat sukat, joissa punainen raita on Jussia, lankaa kului 105g.

Nyt ei 7Veikkoja ole kuin parsinlangoiksi. Muutaman pistonkin olen ehtinyt tehdä. Hassutustöistä sain pisteltyä toisenkin sydämen, koristeita ei ole vielä viimeistelty.

Sensijaan aloin pistelemään viime vuodelta kesken jäänyttä keväistä seinätaulua. Vaikka talvi on parhaimmillaan niin keväiset mallit houkuttelevat jo.

Viime syksynä innostuin uudelleen myös lukemisesta. Poika alkoi lukea Harry Pottereita ja niin minäkin sitten luin koko sarjan, jo toistamiseen. Ja hyvin kesti sarja toisen lukukerran. Olemme pojan kanssa oikein kovia Potterfaneja. Muutakin on tullut luettua ja nyt minulla on menossa Myrskyluodon Maija-sarjan kolme ensimmäistä kirjaa, ensimmäinen jo luettuna, suosittelen lämpimästi, mahtava kuvaus menneestä ajasta ja saaristolaiselämästä.

Tuo Sofi Oksasen Puhdistus on jostain syystä ollut kesken jo vuoden päivät. Pitänee kunnostautua, että saa kivan kirjanmerkin jonkun uuden kirjan väliin. Aikaa on kulunut myös Hyötykasviyhdistyksen tämänvuotista siemenluetteloa selaillessa...

Tilausta tehdessäni yritän pitää järjen päässäni ja muistaa pienen pihamme luomat rajoitteet viljelyinnostukselleni...

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Viimeiset hassutusaloitukset

Niin se vain oli, että kun työt alkoivat loppui hassutusten eteneminen. En siis ehtinyt aloittaa kun ne työt, jotka olin jo etukäteen suunnitellutkin. Puput on jo pistelty valmiiksi ja toista pääsiäismunaa hieman aloitettu. Muissa lapuissa on vain pieni alku.

Tästä sitä sitten mennään eteenpäin. Hassutukset ovat niin hyvällä tolalla kuitenkin, että pian pääsen pistelemään viime vuoden hassutuksista kesken jäänyttä kevättaulua.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Hassutusaloituksia

Tänään ehdin pistellä vain hetken. Mutta se ei haittaa, koska olen aloituksissani edellä aikataulusta. Aloitin siis seuraavan setin servettirenkaita, ne keväiset versiot. Käytännön syistä taas kahta samanlaista pisteleen samaan aikaan, aivan kuten noissa jouluisissakin.

Hetken jo mietin, että jos laskisin samanlaiset servettirenkaat aina yhdeksi projektiksi saisin aloittaa vielä kuusi uutta aloitusta. Heti tuli  mieleen mitkä kuusi työtä aloittaisin.... Pitäisköhän....?

lauantai 7. tammikuuta 2012

Valmista ja aloitettua

Minihassutukseni etenevät huimaa tahtia. Olen saanut jopa viimeisteltyä kaksi hassutusta, ensinnäkin maanantaina pistelemäni linnut viimeistelin tälläiseksi nauhaksi.

Meni sitten pahasti vinoon tuon yhden linnun pistelty osuus, miten sekin onnistui, en tiedä. Miikka kyllä pyörähti katsomassa mitä teen, mutta ei kuulemma koskenut mihinkään... Eilen pistelin ja viimeistelin myös viime syksynä rouva Lumiruusulta saamani ruusunapin.

Kaksi hassutusta siis jo jopa valmiina asti. Tänään minulla oli kylässä Daniela, jonka kanssa pistelimme monta ihanaa tuntia. Sain melkein tehtyä loppuun tämän päivän projektini, rp-lehden mukana tulleen ilmaiskitin.

Ja sain myös valmiiksi ensimmäisen sukkaparin tälle vuodelle, 7 Veikan jämälangoista parin sukkia, langan kulutus 100g.

torstai 5. tammikuuta 2012

Tsirp tsirp

On se kumma kun joku asia tökkii niin sitten se tökkii. Jostain syystä en ollenkaan tykänny pistellä noita joulukelloja ja ajattelin jo, että hitsi, saa olla koko perhanan projekti. Onneksi tartuin vielä neulaan ja pistelin punatulkut. Ja nehän valmistuivatkin hurjaa vauhtia. Ja ovat nyt molemmat valmiina.

Siis päivä viisi ja minulla pisteltynä seitsemän päivän pistelyt. Viimeistely näistä lautasliinarenkaista jää siihen, että saan pisteltyä vielä ne pääsiäisaiheiset lautasliinarenkaat. Ompelen ne sitten kaikki kerralla. Tänään onkin sitten harpputapaaminen joten pistelyt eivät edisty, mutta luulisin saavani sukalle parin, tai ainakin hyvän alun sille!

Kaunis osaa olla myös valkoinen amaryllis.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

kovaa vauhtia

Hassutukseni etenee kovaa vauhtia. Tajusin tänään, että olen pistellyt valmiiksi viiden päivän pistelyt, vaikka on vasta päivä 4. No, ei haittaa, koska ensi viikolla tahti hidastuu kun työt alkavat taas haitata harrastuksia. Nyt jouluisten servettirenkaiden tilanne on tämä:

Enää vain punatlkkurenkaat pistelemättä, sitten voinkin siirtyä näiden osalta viimeistelypuoleen. Ihan hyvä, alkaakin jo tökkäsemään nämä joulujutut! Neulerintamallakin tapahtuu, mutta hitaammin. Tosin huomenna on harpputapaaminen, joten jämälangoista neulomani sukkapari todennäköisesti etenee hyvää vauhtia.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Hassutuspäivä nro3

Eilen olimme ristipistoilemassa Jaanan, Niinan ja Danielan kanssaHelsingissä Sokoksen kahvilassa. Kauppa oli alennusmyynneistä huolimatta yllättävän tyhjä, siis ainakin se kahvilapuoli. Kivaa oli.

Pistelin tapaamisessa jo kolmannen projektini, piet lintukoristeet, valmiiksi, viimeistely uupuu vielä Niinakin oli hyvässä vauhdissa Nalle Puh-kittinsä kanssa. Danielan aloitukset olivat upeita ja Jaana pisteli joulukoristetaan supernopeaan tahtiin.
Kivaa oli tavata ja toivottavasti saamme tänä vuonna järkättyä enemmänkin näitä tapaamisia pistelyjen merkeissä. Kyllä kavereiden kanssa pistely on aina kivempaa kuin yksin!

maanantai 2. tammikuuta 2012

Hassutuspäivitys nro2

Ristipistoilun merkeissä alkanut tämä päivä. Olen siis vielä tämän viikon lomalla katsomassa meidän juniorin perään. Ensi viikola sitten alkaa taas koulu ja työt. Tein aamulla jälkipistot toiseen kynttiläservettirenkaaseen ja aloitin pistelemään kelloja.

Aika hyvä startti siis tämänvuotiselle hassutukselle, kaksi pisteltyä ja kaksi aloitettua. Ja illalla on luvassa vielä lisää. Meillä on pienimuotoinen hassutusten aloittelu muutaman pistelijätutun kanssa.

Käytiin muuten kävelyllä pojan kanssa aamupäivällä. Tässä hieman myrskytuhoja pojan koulun pihalta.

Kuusi on kaatunut osittain koulun pihalle rikkoen piha-aidan. Lisää kaatuneita kuusia on läheinen metsikkö täynnä.

Toivottavasti nämä ehditään raivata pois ennen koulun alkua.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Uusi vuosi

Vuodenvaihde meni ja hurahti. Ikävästi täälläpäin, mutta ei siitä sen enempiä. Siksipä en sitten saanutkaan niitä kahta hassutustyötä valmiiksi, joita edellisessä kirjoituksessa uumoilin. Mutta toinen hassutustöistä valmistui sitten tänään. Talitiaistaulu, pienten seinävaatteiden vuodenaikasarjaan.


Tänään oli myös määrä aloittaa tämän vuoden uudet Ristipistohassutukset. Ja vaikka kolme viimevuotistakin on täysin alkutekijöissään ja neljäs viimeistelemättä niin minähän aloitin taas,

ensimmäinen hassutuspistely on yksi lautasliinarengas, joka on pistelty, mutta ei vielä viimeistelty. Pistelin samalla toisen renkaan, mutta siitä puuttuvat jälkipistot. Nämä ovat yllättävän suuritöisiä pistellä, pienestä koostaan huolimatta. Luulisin saavani nämä valmiiksi tän vuoden puolella... Ja tavoitteena on tehdä almiiksi myös ne viime vuodelta kesken jääneet...

Näin uuden vuoden kunniaksi pitänee muistella menneitä. Minulla oli muutama tavoite tälle vuodelle. Saada valmiiksi kaksi keskeneräistä työtä, joista toinen oli ristipistotyö ja toinen virkattu jakku. Ja lisäksi tavoitteena oli, että lankavarasto pienenee. Kuinkas sitten kävikään? Ristipistotyö valmistui keväällä. Lankavarastokin supistui, valitettavasti vain 1,610 kg. Mutta supistui kumminkin. Suunta ainakin on oikea, lankaa on varastossa enää vain  45kg 680 g ja pienellä laskutoimituksella jos varastoni hupenee tätä tahtia taidan ehtiä eläkeilkään ennekuin saan kaikki lankani neulottua.... Kuluneena vuonna lankaa kulutin neulomalla 7kg 470g ja lankaa ostin/sain yhteensä 5 kg 860g. Se kolmas tavoite, virkattu jakku.....on kesken edelleen...

Siispä, ne rikottaviksi tehdyt lupaukset tälle vuodelle; lankavarastoni pienenee, enemmän kuin tänä vuonna (kyllä, osallistun Neulomossa langanostolakkoon....). Ja virkkaan sen jakun. Ja teen valmiiksi kaikki kesken olevat rp-työni, joita on tällä hetkellä 7 kapaletta. HUH.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

tiistai 27. joulukuuta 2011

Valmistuneita

Joulun pyhät olivat ja menivät. Eilinen myrsyky oli melkoinen, katkoi sähköjä moneen otteeseen ja puitakin ihan tästä läheltä. Sähkökatkot alkoivat oikeastaan jo jouluaattoiltana, jolloin sähköt olivat poikki moneen otteeseen, pisimmillään 20 minuuttia. Poika kasasi legojuttujaan otsalampun valossa ja minä luin kirjaa, koska en nähnyt neuloa tai pistellä. Lienee ikä tehnyt tehtävänsä ja alkaa näkö heikkenemään. Kynttilän valossa lukemisessa oli kyllä oma tunnelmansa.

Sain pukin konttiin vielä pari lahjaa. Pipon pojalle ja Pesukintaan isälle(joka unohtui kuvata). Lisäksi eilen sain neulottua pojan uusiin lapasiin peukalot, joten nekin ovat nyt kuvassa. Pipo on oikein mieluinen, mutta sitä ei voi kuvata saajansa päässä, koska senhän toi joulupukki...

Langankulutus oli pipooon 90 g SilkeAlpacaa ja lapasiin 35g vironvillaa ja Floricaa. Isän pesukintaaseen kului 60g pellavaa. Äidille neuloin liivin Ainon jämistä, lankaa kului 400g.

Joulupäivänä innostuin ottamaan pitkästä aikaa pistelyn esiin. Sain vihdoin pisteltyä yhden hassutustyön; La maison de Catharinan. Aloitin työn floballe yhden yli pisteltynä. Luin ohjeen kuitenkin huolimattomasti ja pistelin kaksinkertaisella langalla. Eihän siitä mitään tullut. Vaihdoin sitten uuteen kankaanpalaseen ja yritin pistellä floballe mallin väreillä. Langat erottuivat turhan heikosti kankaasta ja yhden yli pistely tuntui epätoivoisen vaikealta. Siispä leikkasin vielä yhden kangaspalan flobasta ja pistelin mallin tavallisesti kahden langan yli. Ja ihan joutuisastihan se valmistui. Vaihdoin myös värejä ja pistelin sinisen talon ja vähän tummemman nurmikon... Langat olivat jämävarastoani.

Lopputulos miellyttää ja flobaa on kiva pistellä. Mutta kuinka tämän viimeistelisin? Ehkä joskus vielä yritän jotain yhden yli pisteltynä... Seuraavana vuorossa on tämä pienen seinävaatesarjan talvinen osuus.

Rakastan lintuja ja meidän talviruokintapaikalla vierailee lähinnä talitiaisia ja sinitiaisia. Siksi juuri tätä työtä on nyt kiva pistellä. Lisäksi haluaisin sen valmiiksi viimeistään loppiaiseksi, jotta voin häätää tontut seinältä kun joulukin on mennyt...
Talviruokintapaikalla vierailee myös pikkuvarpusia! Kuvassa myös sinitiainen.

Kova tuuli ja myrsky jatkuu, mutta sain nyt sentään tämän jutun kirjoitettua. Räkätautikin iski. Siispä, ei muuta kun lepäilemään...

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Kymmenes hassutus valmiina!

Sain kuin sainkin tehtyä jouluisen pienen ristipistoseinävaatteen valmiiksi. Nyt meillä juoksee tontut seinällä, siinä pienemmässä vuodenaikojen mukaan vaihtuvassa taulusarjassa. Tässä taulussa on kaikki keskitalven peruselementit; hiihtäminen valkoisilla hangilla, pimeät pitkät illat ja lintujen talviruokinta...

Tämä olikin kymmenes valmistunut ristipistohassutus. Luulisin saavani vielä jotain valmiiksi tämän vuoden puolella, mutta loput jäävät sitten ensi vuonna pisteltäviksi. Siksipä olenkin tehnyt valintani ensi vuoden ristipistohassutusten suhteen. Ensi vuoden hassutustyöni ovat minitöitä, jotta ehdin varmasti pistellä loppuun myös tämän vuoden keskeneräiset ja toisaalta heittäytyä hassutustöiden valmistuttua uusien ihanien isompien töiden pariin.

Tässäpä nämä valintani hassutustöiksi. Noissa lautasliinarengaspaketeissa on molemmissa materiaalit kuuden renkaan tekemiseen, siis 12 työtä niistä, sitten Lumiruusulta saamani ihana pieni nappipistely muodostaa yhden työn ja pari lehtien mukana tullutta ilmaispakettia loput. Laskeskelin, että saan nämä varmaan aika pikaisesti tehdyksi ja voin sitten siirtyä uudelleen pistelemään tämänvuotisia juttuja, jotta saan myös ne tehtyä. Loppuvuosi meneekin sitten intuition mukaan!

Monet bloggaajat kertovat jo lumisesta maisemasta. Täällä lunta oli, mutta nyt on taas maa mustana ja tiet osin jäisiä. Puolitoista viikkoa vielä päivä lyhenee ja sitten se koittaa, talvipäivänseisaus nimittäin, jonka jälkeen vuoden kierto alkaa taas kulkea konti valoisampia aikoja. Sitä odotellessa, nauttikaamme keskitalven pitkistä illoista ja tummista väreistä.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Välipala

Sain valmiiksi yhdeksännen hassutuspistelyni, pienen jouluisen kuvan. Koska en löytänyt sopivaa kehystä viimeistelin kuvan joulukortiksi. Tämähän on se Outin minulle lähettämä minikitti....

Nyt mulla on eka joulukortti valmiina tälle vuodelle... Kohtahan niidenkin askartelua pitää jo miettiä. Ja nuo taustalla näkyvät lapaset....

Ovat hyvissä ajoin saatu nimipäivälahja Seijalta. Täydellisen ihanat!

Tälläisiä sormien lämmittimiä mulla ei vielä ollutkaan. Kiitos tuhannesti Seija!

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Valmista pukkaa

Nimittäin hassutusrintamalla sain valmiiksi olkkarin seinälle tulevan vuodenajan mukaan vaihtuvan seinävaatesarjan syksyisen osion.

Sillä on hyvä paikka tässä olkkarin takkanurkkauksessa.

Nyt pitää saada vihdoin valmiiksi ensi kevääksi myös se ison seinävaatesarjan kevät-taulu, joka on yksi noista hassutustöistä. Näistä pikkutauluista on ollut valmiina vain se kevät-versio jo jonkin aikaa joten olen ripustanut sen aina keväällä eteiseen.... Noh, ensi keväänä meillä on se isokin keväinen vaate valmiina!

Isänäivä lähestyy, joten neuloin iskälle sukat.

Lankana on Pirtin kehräämön sukkalanka, jota kului 120g. Ja uskokaa tai älkää, mutta toinen sukka painaa 20 g enemmän kuin toinen. Tarkistusmittauksessa huomasin, että toisen varsi on 2 kerrosta lyhyempi kuin toisen, mutta ei se silti mielestäni 20 g:n eroa selitä. Ilmeisesti neuloin toisen tiukempaa neuletta tai jotain.. Nyt lankavarasto on sitten alle 45 kg:n. Eli kutistunut tänä vuonna reilut pari kiloa.

Siispä uutta sukkaa tulemaan ja ristipistohassutuksissa siirrytään jouluisempiin tekemisiin. Seuraavaksi välipalana tämä pieni jouluinen kirjontatyö. Saas nähdä kuinka sen viimeistelen kun en ole vielä löytänyt sopivaa kehystä tai pientä lapiota.... Ja sukan väri tulee siis olemaan musta. Saatte arvata kenelle ne tulevat!

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Syksy saapui vihdoinkin

Nimittäin meidän eteisen seinälle. Eli seitsemäs Hassutustyö on valmiina.

Jälkipistoja oli tuhottomasti, se meinasi vähän hyydyttää. Mutta nyt se on valmis ja hyvä niin. Ja näitä töitähän oli muuten kaksi samanlaista tässä hassuttelussa. Ristipistoileva kaimani tosin pisteli omansa jo aikoja siiten valmiiksi... Riensin sitten samantien pistelemään toista syksyistä aihetta. Pienempää syystaulua, joka on melkein kopio tuosta isommasta. En ollut aikaisemmin huomannutkaan, että nämähän ovat melkein samoja malleja.

Tässä maisemassa on maailma vain kellahtanut peilikuvaksi, talon pihaan on saatu aita, arvatenkin noita peuroja torjumaan.... Ja talon kissa tykkää näköjään istuskella aidalla, sulassa sovussa harakan kanssa...! Siis todella tylsää, mutta teen nyt tämän kun olen sen hankkinutkin. Mutta ärsyttää. Juuri tästä samojen mallien kopioinnista Lumiruusu puhui minulle elokuisella vierailullaan. Tuolloin vielä ajattelin, että enpä ole huomannut moista, mutta nyt olen! Aika hassua, etten tajunnut asiaa edes silloin tammikuussa kun aloittelin näitä töitä.

Syystaulu ehtii olla vähän aikaa syksyisenä koristeena. Ihan kiva oli päästä hetkeksi eroon näistä mansikoista, jotka olen tehnyt jo vuonna 2004. Näin kesäinen kuva ei sovi tähän hetkeen.

  2004 aloin keräämään tälläistä sarjaa, jossa taulut vaihtuisivat vuodenajan mukaan. Nyt taulusarjasta puuttuu enää kevät-taulu. Se on keskeneräisenä hassutustyönä tuolla odottelemassa varmaankin ensi kevättä... Hassutustyöt ovat nyt puolivälissä. Tämä kesäinen pieni seinävaate on nimittäin puoliväliin tehty.

Mutta kun mansikka-aika loppui niin eipä tehnyt enää mieli tätä pistellä. Saas nähdä joutuuko sekin odottamaan valmistumistaan ensi kesään... Syksyisen taulun jälkeen pääsen joka tapauksessa kiinni jouluisiin pistelyihin, ihanaa!

Kasvihuone on ankean näköinen. Siivosin tomaatit pois ja kannoin pestyt ruukut sisään talvelta suojaan. Tämä huone on kyllä oiva varasto myös, minullakun on näitä ruukkuja ziljoona... Muutama kasvi talvehtii kasvihuoneessa myös.

Ja loput tomaatit kypsyvät keittiön pöydällä. Omenat saavat tomaatit kypsymään nopeaan. Paljon on siis syötävää vielä jäljellä!

Pelargonit kannoin sisälle ja niille laitettiin nyt ensimmäistä kertaa oikein kasvivalot. Nyt niitä on jo niin paljon, etteivät saaneet kaikki ikkunapaikkaa. Ja sitruspuutkin ovat kasvaneet ihan komeisiin mittoihin.

Huh, tulipa pitkä postaus. Kiva jos jaksoit lukea loppuun asti!

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Hassutustuplat

Sain vihdoin pisteltyä ja viimeisteltyä nämä alusta alkaen parina kulkeneet hassutuspistelyt. Nämä on pistelty ja viimeistelty rinnakain, molemmat valmistuivat tänään.

Tein ne tälläisiksi roikoiksi. Vähän mietityttää olisko pitänyt kuitenkin käydä katsomassa josko olis löytyny jotkut kivat kehykset. Vähän hassuilta näyttävät näin seinällä roikkuvana.

Noh, saahan nämä aina purettua ja kehystettyä, jos jotain sopivaa löytyy. Itse pistelyistä pidin ihan valtavasti. Kirsikkakitistä kuuluu kiitos Ninnulle, joka lähetti sen minulle kaksi vuotta sitten Syyssetti-vaihdon yhteydessä! Hassutuksia nyt valmiina 6/15, siis melkein jo puolivälissä ollaan...

Ja sitten, kiitos kaikille jotka olette minua tunnustuksella muistaneet. Olen luokattoman laiska vastaamaan niihin....

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Pariisin tuliaiset

Lueskelin tuolla mm. Sarin blogia, jossa oli matkakertomus tuliaisineen Englannin reissusta. Ja Angelique kyseli jo kommenteissakin lankakaupoista. Taitaa se vaan olla niin, että me käsitöihin hurahtaneet olemme vähän rilaisia matkaajia kuin muut.... Minäkin nimittäin selvittelin jo etukäteen missä sijaitsee Le Bonheur Des Dames-liikkeet.... Toinen oli melko lähellä hotelliamme ja ehdin käväisemään siellä jo alkuviikosta. Tämä on käsittääkseni se alkuperäinen liike, pieni, mutta ihan täynnä tavaraa. Olin päästäni niin pyörällä, että ostin vain kaksi pakettia.

Pojat pakenivat kameroineen jäätelölle, joten kuvia kaupasta ei ole. Ystävällinen myyjä ei puhunut kuin ranskaa, jota minä taas en osaa ollenkaan... Hän kuitenkin antoi minulle kuvaston, jota selailin hotellilla pari iltaa suunnitellen uutta reissua...

Siten yhtenä päivänä kun olimme kasvitieteellisen puutarhan vieressä olevassa eläintarhassa käymässä hoksasin, että olimme aivan lähellä "Naisten Onnen" isompaa liikettä. Ja sinnehän oli sitten pakko päästä.

Liike oli isompi kuin edellinen, pojat istuivat liikkeen rappusilla ja kuvailivat. Asiakkaita oli paljon. Jopa myyjä oli naisten onni; erittäin komea nuori mies, joka puhui hyvää englantia.... Hänestä ei tosin tullut kuvaa... Ostin sitten useamman pistelysetin, jotka olin kuvastosta etukäteen valinnut sekä palan kaunista pellavaa. Hiplasin kyllä paljon muutakin, mutta miehet muistuttelivat matkalukkujen koosta ja painorajoista....

Torstaina, Ranskan kansallispäivänä kun kävelimme yöllä takaisin hotellille ilotulituksesta marssimme vahingossa myös toisen liikkeen ohi. Ehdin käväistä kaupassa lähtöpäivänämme vain pikaisesti. Kauppa oli valtava, kolmessa kerroksessa, joista katsoin kaksi. Alakerta oli kangaskauppa, jossa oli vähän myös neulelankoja. Iso valikoima ompeluun liittyvää, nauhoja, nappeja jne... Keskikerroksessa oli ristipistotavarat. Ostin mallilehtisiä ja Mango Pratiquen kirjoja sekä muutaman hauskan lankarulla-napin. "Modes & Travaux"-kauppa löytyy osoitteesta 10 Rue De La Pepiniere.

Lankakuppoja ei tälle reissulle osunut ja olin jo alkuun päättänyt etten osta yhtään lankaa vaan keskityn ristipistokamaan. Lisäksi ostimme kolme retkituolia, jotka esittelen sitten kun ne pääsevät käyttöön ehkä jo tällä viikolla....  Reissussa valmistui kaksi Ristipistohassutusta; kesäinen ja syksyinen kellotaulu.

Lisäksi ehdin aloittaa ostamani Eiffeltorniaiheisen kirjanmerkin. Nyt kun olen torniin kiivennyt ymmärrän miksi niin monet pistelijät pitävät Eiffeltornimalleista. Niin minäkin!