maanantai 10. syyskuuta 2012

Vuonismestaruudet on kisattu

Syksy on siis toden teolla pyörähtänyt käyntiin ja viikot ovat niin kiireisiä, että ehdin koneelle näemmä vain sunnuntaisin ja tietoteknisten ongelmien takia kuvat lisätään tekstiin vasta maanantaina..... Ny hyvä, että edes silloin. Viikko sitten vietettiin aikaa tallilla talkoissa. Maalattiin mm. uusia ja vanhoja puomeja kisoihin ja siivottiin muutenkin ympäristöä.
Viime viikon viikonloppuna oli sitten kisat. Lauantaina katselin kisoja lähinnä tallin ylisiltä, sillä hoidin buffetinpitoa lähes koko päivän. Pääsin kuitenkin katsomaan ensimmäisen lähdön, jossa tallikaverit ratsastivat kouluohjelman. Kyllä mun mussukka osaa olla komea, kun tukka oikein kauniisti kammataan, vai kuinka?
Sonja ja Silvert
Sunnuntaina oli sitten se "vauhtia ja vaaratilanteita" -päivä.
Maija ja Fixi, kolmas sija luokassa 40 cm ja tämä harmittava putoaminen luokassa 60 cm.

Minä olin kahdessa helpoimmassa luokassa liputtajana, eli liputin koska ratsukko ylitti lähtö- ja maalilinjan.
Päivi ja Nasu

Sitten siirryin kellottajaksi, eli mittasin ratsukoiden käyttämän ajan. Se oli kyllä aikamoista. Kun tutut ratsukot painavat täysillä ja itsekin jännittää kuinka siellä onnistutaan ja sitten pitää vielä muistaa katkaista aika kun ratsukko pääsee maaliin... Kentätkin muuttuivat koko ajan vaativammiksi,
Sonja ja Trulte sarjassa 60 cm.

Huipentuen mestaruussarjan 80 cm:n esteisiin, joista kuvassa hypätään vesiestettä.
Liisa ja Lasse luokka 80 cm.
Ja mestaruussarjan voitto tuli tänä vuonna hienosti kotiin. Nappisuoritus, puhdas ratsastus ja taito, siinähän se.
                                                            Onnea Liisa ja Lasse!!!!

3 kommenttia:

  1. Kiitos,kiitos kiltti Virpi näistä upeista kisakuvista..kyllä niin kaipaan välillä takasin ratsaille että melkein itku tulee..
    Ja kyllä , kauniisti punotut harjat ovat aina kisoissa oikea nähtävyys .

    Mutta kyllä pärjään vaikka en saakaan enää ratsastaa,niisk! :/
    - onneksi on sentään ristipistot ja
    Kissa-tyttöni,niin ja ihanat blogi-ystävät :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kisaselostus, niin että ei-ratsastavakin ihminen kiinnostui :-). Hienoja kuvia upeista eläimistä.

    VastaaPoista
  3. Voi kun sulla on mielenkiintoinen ja upea harrastus! Minäkin olen käynyt peräti kaksi kertaa hepan selässä:)ja ainakin toisella kerralla talutettiin koko ajan. Ja yhden kerran issikkaratsastuksella, se oli tosi kiva juttu!
    Kauniisti on kyllä harja letitetty!

    VastaaPoista