Lankainventaarioni sain päätökseen aamulla (eläköön loma!). Ja voi ihmettä ja kummaa, varasto on supistunut. Laskin nimittäin kaikki langat ja jos missään ei ole virhettä niin pääsin kuin pääsinkin reippaasti alle tavoitteeni, eli 45 kg:n. Hyvä minä. Lankaa on silti varastossa edelleen paljon, 43 kg 960g, joten neulottavat eivät lopu kesken. Siispä asetan tämän vuoden tavoitteeksi tuon 40 kg:n haamurajan rikkomisen. Sen ei pitäisi olla mahdoton tehtävä, sillä neuloin viime vuonna reilut 5 kg lankaa. Kunhan en vaan osta kovin paljoa uutta... Jospa ostaisin ensi vuonna vain ja ainoastaan tarpeeseen, en matkamuistoksi jne... Keskeneräisiäkin töitä jäi muutama...

Nimittäin kaksi kirjontatyötä ja se onneton bambujakku, joka on jo aika lähellä valmistumistaan. Toiseen hihaan on jo paloja virkattu aika tavalla, kun vain saisi aikaiseksi päätellä langanpäitä ja yhdistellä palat toisiinsa. Ja tuo masokistin huivi; talvimysteeri 2012, jota aloitin neulomaan seitinohuesta langasta ja tietenkin siihen lisätään myös helmiä... Ristipistorintamalla on koko läjä viimeistelemättömiä pistelyjä.
Nuo kuukausipistelyt olisi tarkoitus viimeistellä niin, että ne saa esille kuluvana vuonna kukin oikeana kuukautenaan. Tammi-huhtikuu-pistelyt ovat viellä pistelemättömiä, eli vasta toukokuusta pääsen asettelemaan niitä koristeeksi esille. Taloaiheinen RR on myös viimeistelemättä kun en ole osannut päättää mitä siitä tekisin.
Ja kun sitä lankavarastoa on tarkoitus tänäkin vuonna pienentää niin aloitin sen reippaasti eilen neulomalla pojalle toisenkin pipon Ainon jämistä. Nyt on oranssit ja punakirjavat käytetty vihdoinkin loppuun, ja lankaa kuluin 75 g.