lauantai 8. tammikuuta 2011

RPH 8

No höh, eilen olin onnistunut tallentamaan vain luomuksena tuon kirjoitukseni, joten se tuli näkyville vasta tänään.... Tänään on aloitettu sitten jo kahdeksas hassutus ja on aika siirtyä keväisempiin aiheisiin.

Tästä työsyöstä tulee siis tuollainen iso keväinen seinävaate ja toivoisin sen valmistuvan jo täksi kevääksi. Olen hankkinut myös samalla kuviolla tuon kaitaliinan olkkarin pöydälle mutta se saa vielä odottaa ja tuskin ehtii vielä täksi kevääksi. Aika mitättöm,iä nämä aloitukset, mutta on nyt niin monta muuta työtä samaan aikaan alla, ettei ihan kaikkea ehdi. Neulominenkin ollut todella vähäistä, yksi sukka on valmiina ja toinen aloitettuna ja yksi silkkialpakkaneule on aloitettuna.... Että nyt supistetaan paitsi lankavarastoa myös ristipistopaketteja!

4 kommenttia:

  1. Sulla on aika monta seinävaatetta, ei mulla riittäis paikkaa noin monellle, Juu juu ymmärrän että ne vaihtuu mutta silti.
    Mulla on sukat tekeillä mutta jotain muutakin vois aloittaa.

    VastaaPoista
  2. Ihanan herkkiä nuo orvokit ja lumikellot,ja kaunis keltainen narsissikin..
    tulipas ihan keväinen fiilis!

    Kivaa kun on paljon ristipistoja sisutuksessa,seinällä tauluina tai seinävaatteina ja sohvalla tyynynä,ja muuten vaan pieniä juttuja siellä täällä.

    Tänään pakkasin isoon kangas kassiin nätisti kaikki jouluiset r.p.t ja otin esille vaaleanpunaista ja puna-valkoista koristetta.
    Lintutyö on minustakin söötti :)

    Sun kaikki hassutus- mallit on ihanan selkeitä ja raikkaan värisiä!!

    VastaaPoista
  3. Kauniin keväinen malli! Joo tosiaan olisi jo minun aikani ainakin supistaa ristipistopakkausvarastoja...ei taida enää yksi elinikä riittää tekemiseen :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis on tuokin aloitus. Minulla on yhä menossa lankavaraston supistus hitaasti mutta varmasti. Tosin uudessa IK:ssa oli hieno neule ja Modassakin yksi kiinnostava. Niihin ei ole lankoja, hmmm....

    VastaaPoista