sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Vihdoinkin lankavaraston 1. supistus

Alkuvuosi on kulunut aika sutjakasti ristipistotöiden parissa mutta puikkojakin olen kilkutellut telkkaa katsellessa ja viime torstaina oli myös Neuleharppujen KeskusteluKerhon tapaaminen Jumbossa joten sain edes nämä sukat Regia Cottonista siihen malliin että ne valmistuivat tänään Seijan luona kyläilyn aikana. Sukat on neulottu kärjestä aloittaen 8-aloituksella. Raidat ei menny ihan kohdilleen, mutta siitä viis. Kuva on ankea, koska vanhempi valokuvaaja on järjestämässä miekkailukisoja ja nuorempi kuvaaja on pahalla päällä...

Lankavarasto supistui mahtavat 80 g. Isompaakin supistumista olisi tulossa jos vain saisin yhden mallikerran osumaan kohdalleen. Neuleharppujen kokouksessa puhuimmekin jo siitä, että lankavarastoa on paha saada supistumaan kun ensin neuloo ja sitten purkaa ja jatkaa saman mallin neulomista uudelleen... Noh, jospa tuo Dropsin malli tuosta lähtisi aukeamaan niin saisin vähän kivempia pudotuslukuja.

Ristipistohassutus on paketissa enkä jaksanut enää tänään alouittaa sunnuntain bonustyötä. Jos olisin aloittanut se olisi ollut LHN:n Little House Neighborhood, malli jolle on jo paikkakin päätettynä olkkarin seinältä. Se olisi pysyvästi esillä. Sen meinaankin aloitella pikaisesti. Mutta, nyt taidan lähteä vielä hetkeksi pistelemään Fin-Ger RR:n toiseksi viimeistä eli Piken syksyä.

3 kommenttia:

  1. Nätit raitasukat! Hienoja ristipistotöitäkin löysin kuvagalleriasta. :)

    VastaaPoista
  2. Siitä se lankavaraston supistuminen lähtee ;). Nätit sukat sinisen ystävälle eikä niiden raitojen tarvitse kohdalleen mennä, ainakaan minun mielestäni.

    VastaaPoista