sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Lahjomuksia ja sukkia

Tänään on juhlittu synttäreitä. Päivänsankari tokaisi tuossa taannoin pojallemme, että hän haluaisi palmusaaren tai edes Porschen jos sais toivoa mitä vaan. No, synttärilahjaa miettiessä päädyimme sitten seuraavaan;

Kortissa on se palmusaari, josta sankari unelmoi. Kuvassa päivänsankari on melonut saarelleen ja lukee nyt palmun alla tuolilla istuen kirjaa. Palmun päällä hyppelee lintu jonka johdosta yksi kookospähkinä on irronnut ja vaarassa pudota päivänsankarin päälle. Poika siellä sitten huutelee, että "Varoooooo".  Muu osa lahjuksesta tukee sitten tätä haavetta, eli simpukkasuklaata jotta pääsis nauttimaan palmusaaren merellisestä tunnelmasta ja alpakkapipo että tuntuis siltä kun aurinko lämmittäis tuolta ylhäältä.... Harmi etten saanut pipopäästä kuva kun kuvauksen kohde ehti paeta miekkailusalille... Ja sen Porschen vuoro on sit ens vuonna!

Ja sitten muutakin valmistunutta, nimittäin sukat pojan opelle, annetaan ens viikolla joululoman alkaessa. Lankana Janne n. 130 g.
Ja ette varmaan usko, mutta täällä sataa lunta. Kahdesti on lumityöt tänään tehty ja lienee vielä kolmas kerta edessä... Hyvää joulun odotusta kuitenkin kaikille!

4 kommenttia:

  1. Sinä se vain jaksat olla tuottelias. Minä olen ihan neulelamassa, mutta jihuu - iänikuinen säälihuivi valmistui lopultakin. Ensi vuoden tapaamisissa minulla on siis uusi neule. Voi hurjaa:D

    VastaaPoista
  2. Kauniit sukat - ihana lahja opelle!

    Mukavasti touhukasta joulunodotusta sinullekin :).

    VastaaPoista
  3. Ai teilläkin lahjotaan ope sukilla :). Tosi kaunis malli.

    Meilläkin on satanut lunta ja kohta lähden kurkkaamaan miten saisin auton esiin kinoksesta.

    VastaaPoista
  4. Tuo Palmu-saari-kortti oli kyllä päivän paras taideteos!! :D
    Voi että lapsukaisilla on ideoita ja mielikuvitusta,meilläkin pojan piirrustuksissa on aina actionia ja huumoria :) :)
    Mahtava lahja kokonaisuus ,miten kekstikin nuo simpukka-suklaat!
    Valkoiset pitsi-sukat on ihan unelma-ihanat, oikeat lumiprinsessan-sukat!!

    VastaaPoista