perjantai 3. joulukuuta 2010

Mutinaa elektroniikasta

Nyt on aika korkata tämän blogin elektroniikkaosuus. Meillä on ollut jo kuuden vuoden ajan keittiössä ongelma nimeltä Rosenlew. Eli talopaketin mukana tullut perustason astianpesukone, joka pesi kyllä ihan hyvin astiat, oli ahkerassa käytössä ja meille muuten sopiva, mutta... Sillä oli ikävä taipumus sylkäistä aina satunnaisesti vedet keittiön lattialle. Tämä ongelma huomattiin toki jo takuuaikana ja täällä kävi huoltomies toteamassa, että koneesta ei oikein löydy mitään vikaa ja hyvinhän se lähtee toimimaan ja tälläistä on esiintynyt alueilla, johon paljon rakennetaan uusia taloja.... No, pesukone toimi moitteettomasti taas varmaan vuoden, laski sitten yllättäen alleen, toimi taas moitteetta pitkään ja taas tuli vedet.... Keskiviikkona minulta meni sitten hermo. Vanha Rosenlew päätyi romuttamolle ja Gigantista hankittiin uusi "Ellu", eli Electrolux, pienen pintavian omaava 100 e halvempi versio kuin aivan upouusi.

Meillä on siis keittiössä näyttänyt päivän ajan tälläiseltä kun mies asensi uutta konetta, latasi sen toiveikkaana täyteen likaisia astioita kun emäntä lähti iloisena virkistymään Neuletapaamiseen. Järkytys oli suuri kun kotiin palattuani näkymä oli samanlainen. Ellu ei suostunutkaan pesemään astioitamme. Jotain virhekoodia se kovasti herjasi. Eipä siinä muu auttanut kun soitella Giganttiin että mitäs tehdään kun huoltomiehen saa vasta ensi viikolla... Sanoivat puhelimessa, että kaupan voi purkaa ja uuden samanlaisen saa kun maksaa sen väliin jäävän 100e.

Töiden jälkeen illalla menimme takaisin Giganttiin ja johan venähti naama myyjällä kun näytin kuitin ja hän naputteli hetken tietokonettaan. Sitten alkoikin tapahtua. Kovasti pahoitellen ja hattu kourassa pojat olivat, saimme elämämme parasta palvelua; uuden koneen pikavauhtia entisen hinnalla, puoli kiloa suklaata kaupan päälle ja vielä kauheasti pahoitteluja, että näin ikävästi oli päässyt käymään. Pojat olivat kiireessä myyneet meille viallisen, palaituksena tulleen koneen toimivana... Sattuuhan sitä. Nyt keittiö näyttää taas tavanomaiselta, Ellu on paikallaan, koesatsi astioita on pesty ja koko porukalla suut makeana. Ja koko iltahan siinä meni, mutta hyvän palvelun takia  ei kiukuta enää juuri ollenkaan.

Ja siitä neuletapaamisesta sen verran, että mukavaa oli, jälleen kerran. Eija oli muuttanut uuteen kotiin joten vein hänelle lahjaksi Bambusta neulotun tiskirätin, joka lienee sopiva uuden makuuhuoneen väritykseen, ihan noin niinku pölyrätiksi ajateltuna... Kiireessä taas räiskäsin kuvan ennen lähtöä...

Kiitos kivasta torstai-illasta kuuluu Nitalle, Nelelle, Eijalle, Hoolle, Riiviötytölle, Angeliquelle sekä Winnielle. Mitäpä elämä olisikaan ilman näitä meidän ihastuttavia tapaamisia!

3 kommenttia:

  1. Toivottavasti uusi kone pelittää hyvin. Joku vissiin vaivaa minunkin tiskikonettani (=minä ite), kun kaikki astiat on koko ajan likaisina.

    Jatketaan taas ensi vuonna neuletapaamisten merkeissä.

    VastaaPoista
  2. Meilläkin oli edellisessä kämpässä Rosenlewit, joissa vikoja oli enemmän kuin riittävästi. Jotenkin mulla on se käsitys, että Electrolux olisi enemmän tai vähemmän samaa tavaraa... toivottavasti olen väärässä. Itse olen siirtynyt Boschiin ja Siemensiin. Taitaa muuten olla loppiainen tuo tammikuun eka torstai, eikä taida tapaaminen silloin istua aikatauluun muutenkaan. Viestitellään siis lähempänä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos itsellesi. Oikein odotan meidän tapaamisia.

    VastaaPoista