Kuten jo aikaisemmin totesin harppusisareni Nele on muuttopuuhissa ja myy varastojaan. Ja minä olen humanitaarinen ihminen.
Kuvasta puuttuu kaksi kerää Any sukkalankaa, joista pitää reissussa tehdä pojalle sukat. Kokonaissaldo siis kilo plussaa... Lopputulema on, että en pääse ikinä lankavarastostani eroon.
Jotain on sentään valmistunutkin. Ensinnäkin pesukinnas pellavasta, näitä neulon ja virkkailen kun katselen poikani kauko-ohjattavien lentokoneiden lennätystä.
Ja sitten siitä ihanasta Wollmeise-vyyhdistä, joka siis painoi vyötteen mukaan 150g. Sain sukat, tällä kertaa kivalla palmikolla varustetut perussukat, joihin lankaa kului 90g..
Sukat sointuvat näemmä kauniisti oven edessä olevaan ruohomattoon...Malli on Neulomolaisten sukkakirjasta, mallin nimi kiemurtelevat kuviot miehelle ja mallin on suunnitellut Teppana. Nyt näiostä tuli kiemurtelevat kuviot naiselle. Ihana malli, kiitos Teppanalle sukkien ideoinnista. Samalla mallilla voisin tehdä useammatkin sukat. Neulojan matematiikkaa tarvitaan siinä kun katsoin jämälangan puntarilukemaa. Vähän yli 80g, eli saan toiset melkein samanlaiset sukat...
Mansikka-aika on parhaimmillaan. Meillä on jo 20 kg marjaa pakasteessa. Tänään viimeksi pakastimme 10 kg. Lienen lukenut liian monta Ralf Königin sarjakuvaa,
mutta mansikkaista kesän jatkoa silti kaikille!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste melonta. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. heinäkuuta 2012
Kerta kiellon päälle
keskiviikko 30. toukokuuta 2012
Valinnan vaikeutta
Vaihdettiin Outin kanssa muutama ristipistomalli. Sain tänään omat mallini kera ihanan kankaan ja ihastuttavien koristeiden. Kiitos Outi! Kangas ja koristenapit pääsevät taatusti käyttöön!
Maitotilamalli on kiertänyt jo Outin kautta minulle, saa nähdä mihin se minun luotani lennähtää. Tournicotonin kesäinen talo on myös aivan ihastuttava. Tämä mallipari ei todellakaan helpottanut pähkäilyssäni mitä tekisin seuraavaksi. Järki toki sanoo, että tee nyt edes yksi keskeneräinen työ valmiiksi, kuten vaikka viime viikonlopun melontareissulla aloitettu LHN:n toukokuun kuukausipistely...
Olimme siis viime viikonloppuna merellä. Kuviakin otettiin, mutta ne kaikki ylivalottuivat. Melontakausi on siis avattu ja mies avasi myös uintikauden...
(kyllä, kaatoi kajakin rantautuessaan, siitä ei saatu kuvia kuin vasta kajakin tyhjennysvaiheessa....).
Pihallakin on puuhailtu paljon. Etupihan kukkapenkki on parhaimmillaan,
ja kurkkutornissakin on kasvua tapahtunut.
Kurpitsoja en viitsi enää edes kuvata, ne pitävät todellakin lavakasvatuksesta... Kaunista viikonjatkoa kaikille, minä jatkan mietiskelyä minkä pistelyn ottaisin työn alle. Ja neuleet ei muuten edisty, eikä ainakaan se auta asiaa, että kadotin tekeillä olevasta työstä toisen puikon... Hyviä ideoita vastaanotetan; kuinka runsauden paljoudesta valitsee työn jota pistellä ja kuinka neulotaan puuttuva hiha valmiiksi yhdellä puikolla...

torstai 29. syyskuuta 2011
Melontakauden päätös
Viime viikonloppuna oltiin melomassa syksyisissä tunnelmissa.
Päästiin matkaan vasta lauantaina iltapäivän puolella, silloin kova tuuli laantui ja me kauhoimme Espoon Suvisaaristosta etelään ja Gåsgrundetille. Saari on suosittu retkeilysaari saunansa takia ja niin tälläkin kertaa, emme olleet yksin. Onneksi saari on iso ja sinne mahtuu hyvin paljonkin porukkaa. Saunaankin päästiin, tosin vasta sunnuntaina aamupäivällä koska emme jaksaneet jonottaa lauantai-iltana.
Tuuli oli jo merellisen viileä ja vaati huomiota pukeutumiseen. Joutsenen taukotakki on todettu useasti hyväksi ja tarpelliseksi varusteeksi syksyllä tai aikaisin keväällä retkeillessä, ihan kuin talviretkeilyssäkin.
Merivesi alkaa olla niin kylmää, että melontakausi alkaa olla meidän perheen kohdalta ohi. Varsinkin kun joukostamme yksi ei mahdu märkäpukuunsa (se on kutistunut kaapissa). Eli turvallisuusnäkökulmiin vedoten julistan melontakauden päättyneeksi tältä kesältä.
Ristipistot eivät ole edistyneet, mutta olen saanut melottua yhdet lyhytvartiset varpaanlämmittäjät, lankana Janne ja langankulutus 80 g, näistä kuva myöhemmin.
Ja tallilla olen viettänyt aikaani aivan valtavan paljon, ihanan Silvertin kanssa.
Ihanaa syksyn jatkoa kaikille ja kiitos ihanista kommenteista, joita olette jättäneet todella paljon.

keskiviikko 10. elokuuta 2011
Tuokiokuvia mereltä
Palasimme reissusta jo viikko sitten, mutta nyt vasta ehdin tänne reissusta kertomaan. Olimme siis viisi päivää merellä.
Ensimmäisessä yöpaikassamme, Stora Brändöllä oli myrsky riehunut.
Sitten on aika esitellä se jo aikaisemmin lupaamani koko perheen tuliainen Pariisista. Lomamatkalla kun olimme niin järjestin itselleni myös aikaa ristipistotöiden tekemiseen. Ja silloin on hyvä istua kunnollisella tuolilla.
Toimme kolme tälläistä selkänojallista kolmiojakkaraa, koska vanhat isot erittäin mukavat tuolit eivät mahdu enää matkaan pojan kasvettua pituutta... Tässä siis pistellään erästä aloittamistani hassutustyötä. Kaikki tarvittava näppärästi käsillä kiven toimiessa apupöytänä.
Iltakin oli melko viileä ja melko navakka tuuli sai minutkin, viileän ystävän, pukemaan päälle hieman vaatetusta...
Paitsi pistelyä, ehdin harratsmaan saaressa myös marjastusta. Kaksi ensimmäistä kohdettamme olivat pullollaan marjoja, joten keräilin niitä aamupuuron kanssa syötäväksi. Löysimme myös vadelmia.
Mustikat ja vadelmat ovat lempimarjojani. Toki pidän myös mansikoista, mutta jo lapsena pidin enemmän mustikoista kuin mansikoista. Olenkin aina ihmetellyt sanontaa "oma maa mansikka, muu maa mustikka"... Lapsena joskus tokaisin, että siinä tapauksessa asuisin mieluummin ulkomailla...!
Löysin kävelyretkilläni myös kanttarelleja, jotka päätyivät tietysti heti pannulle, koska säilöntä tai edes säilytysmahdollisuutta ei ole. Kuvasta näette myös, että viime jouluna lanhjaksi saamani puukko on todettu erittäin teräväksi. Sain haavan sormeeni heti ensimmäisenä retkipäivänä tiskatessani astioita...
Minulle jäi siis aikaa pistellä, koska mies joutui hoitamaan tiskivuorot parina päivänä.... Puukon terävyydestä johtuen sipulit ovat hieman rouheita, pilkkominen terävällä puukolla ilman kunnollista leikkuulautaa ja vielä yksi sormi paketissa oli melko haastavaa. Onneksi sapuska oli loistavan makuista! Puukosta tullut haava oli aika syvä, mutta muuten pieni ja haava parani kyllä hyvin kunhan sai olla pari päivää kastumatta.
Meloessa näkee hienoja maisemia ja välillä kohtaa vähän isompiakin aluksia. Illalla kun vaihdoimme majapaikkaamme Södergrundille satuimme risteämään laivaväylän vain hetkeä ennenkuin ruotsinlaiva lipui ohi.
Kuvassa minä ja Mariella. Olisittepa kuulleet kannella matkustaneiden lasten kiljumisen kun ensimmäinen heistä äkkäsi meidät.... Tästä oli enää lyhyt matka Södergrundille, saarelle jossa veneilin lapsena todella usein vanhempieni kanssa. Siellä on myös varsin mukiinmenevä leiripaikka näin melomista ajatellen.
Kajakit saa vedettyä suoraan merestä heinikolle, teltan saa pystyyn hyvälle paikalle heti rantaan pöydän ja kajakkien viereen eli tavaroita ei tarvitse kanniskella mihinkään. Lisäksi saari on viimeinen saari ennen ulkomerta, eli maisemat ovat mahtavat ja tyrskyt upeita.
Sää reissulla oli mahtava. Tavanomaisesta poiketen ei satanut kertaakaan. Tuuli oli useana päivänä navakkaa, mutta siitä selvisimme melomalla suojaisia reitteja ja odottelemalla tuulen tyyntymistä.
Seuraavassa postauksessa jotain valmistunutta. Lisäksi kaikille koesukista kiinnostuneille voin kertoa, että sukat ovat nyt käytössä. Olen ilmeisesti tullut vanhaksi, koska heti säiden viilettyä alle 20 asteen teki mieleni lämmitellä varpaita villasukissa. Vielä lankojen eroissa ei mitään mainitsemisen arvoista.
| Stora Brändö |
Puiden juuriston alta paljastunut kallio oli sen verran puhdasta, että epäilimme josko puut olisivat kaatuneet siinä juhannusta edeltäneessä kovassa myräkässä. Tuulen suunta puihin verrattuna olisi ollut oikea.
On siellä mahtanut rytinä käydä kun nämä puut ovat kaatuneet.Sitten on aika esitellä se jo aikaisemmin lupaamani koko perheen tuliainen Pariisista. Lomamatkalla kun olimme niin järjestin itselleni myös aikaa ristipistotöiden tekemiseen. Ja silloin on hyvä istua kunnollisella tuolilla.
| Ristipistoilua Stora Svartössä |
Iltakin oli melko viileä ja melko navakka tuuli sai minutkin, viileän ystävän, pukemaan päälle hieman vaatetusta...
Paitsi pistelyä, ehdin harratsmaan saaressa myös marjastusta. Kaksi ensimmäistä kohdettamme olivat pullollaan marjoja, joten keräilin niitä aamupuuron kanssa syötäväksi. Löysimme myös vadelmia.
Mustikat ja vadelmat ovat lempimarjojani. Toki pidän myös mansikoista, mutta jo lapsena pidin enemmän mustikoista kuin mansikoista. Olenkin aina ihmetellyt sanontaa "oma maa mansikka, muu maa mustikka"... Lapsena joskus tokaisin, että siinä tapauksessa asuisin mieluummin ulkomailla...!
Löysin kävelyretkilläni myös kanttarelleja, jotka päätyivät tietysti heti pannulle, koska säilöntä tai edes säilytysmahdollisuutta ei ole. Kuvasta näette myös, että viime jouluna lanhjaksi saamani puukko on todettu erittäin teräväksi. Sain haavan sormeeni heti ensimmäisenä retkipäivänä tiskatessani astioita...
Minulle jäi siis aikaa pistellä, koska mies joutui hoitamaan tiskivuorot parina päivänä.... Puukon terävyydestä johtuen sipulit ovat hieman rouheita, pilkkominen terävällä puukolla ilman kunnollista leikkuulautaa ja vielä yksi sormi paketissa oli melko haastavaa. Onneksi sapuska oli loistavan makuista! Puukosta tullut haava oli aika syvä, mutta muuten pieni ja haava parani kyllä hyvin kunhan sai olla pari päivää kastumatta.
Meloessa näkee hienoja maisemia ja välillä kohtaa vähän isompiakin aluksia. Illalla kun vaihdoimme majapaikkaamme Södergrundille satuimme risteämään laivaväylän vain hetkeä ennenkuin ruotsinlaiva lipui ohi.
Kuvassa minä ja Mariella. Olisittepa kuulleet kannella matkustaneiden lasten kiljumisen kun ensimmäinen heistä äkkäsi meidät.... Tästä oli enää lyhyt matka Södergrundille, saarelle jossa veneilin lapsena todella usein vanhempieni kanssa. Siellä on myös varsin mukiinmenevä leiripaikka näin melomista ajatellen.
Kajakit saa vedettyä suoraan merestä heinikolle, teltan saa pystyyn hyvälle paikalle heti rantaan pöydän ja kajakkien viereen eli tavaroita ei tarvitse kanniskella mihinkään. Lisäksi saari on viimeinen saari ennen ulkomerta, eli maisemat ovat mahtavat ja tyrskyt upeita.
Sää reissulla oli mahtava. Tavanomaisesta poiketen ei satanut kertaakaan. Tuuli oli useana päivänä navakkaa, mutta siitä selvisimme melomalla suojaisia reitteja ja odottelemalla tuulen tyyntymistä.
Seuraavassa postauksessa jotain valmistunutta. Lisäksi kaikille koesukista kiinnostuneille voin kertoa, että sukat ovat nyt käytössä. Olen ilmeisesti tullut vanhaksi, koska heti säiden viilettyä alle 20 asteen teki mieleni lämmitellä varpaita villasukissa. Vielä lankojen eroissa ei mitään mainitsemisen arvoista.
maanantai 4. heinäkuuta 2011
Terveisiä Kaunissaaresta
Nyt on kesäloma alkanut minullakin. Perjantaina työpäivän päätteeksi lähdimme koko perheen voimin melomaan merelle.
Kajakithan ovat olleet vesillä jo aikaisemmin kesällä, kuntomeloimme Savonrannassa joka viikonloppu, mutta nyt kun minun lomani alkoi ja poika palasi mummolasta kotiin, lähdimme ensimmäisen kerran "pidemmälle" reissulle. Ja pakko mainita tähän väliin, että melontakilometrejä on takana jo yli 100 tälle kesälle!
Sää suosi melojia, joten kävimme moikkaamassa Kristiinaa Kaunissaaressa.Kristiinan kesäparatiisi on entisellä paikallaan entistä ehompana. Ja käsitöitä oli valmistunut jo koko pino. Onneksi ehdimme neulomaan yhdessä, tai minä virkkasin sitä vuodesta 2008 kesken ollutta palavirkkuutani.... Ihmettelimme molemmat minkä ihmeen mielenhäiriön vallassa olen sen joskus aloittanut.
Aika kului ihan älyttömän nopeaan, juttua olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa (ja neulottavaa!), mutta Tallholmenin sauna kutsui ja oli pakko lähteä. Pääasia oli, että pääsin vaihtamaan kuulumiset neuletutun kanssa! Ja saattaa olla, että palaamme vielä saarelle tänä kesänä, sillä unohdin kotiin Kristiinalle saarituliaiseksi varatun pikku jutun (kyllä, kaikki Neuleharput tietävät nyt mikä se pikkujuttu on, mutta hysss.... Unohdin SEN käsityökassiini torstai-illan Harpputapaamisen jälkeen...). Siispä toivotaan, että sää suosii vielä toisenkin kerran ja pääsemme käväisemään tuolla ulompana saaristossa.
Mitään uutta valmistunutta ei siis ole esitellä. Palavirkattu jakku valmistuu ehkä joskus, ristipistoihin en ole ehtinyt edes koskea....

sunnuntai 26. syyskuuta 2010
Melontakauden päättäjäiset
Niin ihanaa aikaa kuin syksy onkin ja säiden viileneminen tervetullutta niin haikeana lopettelin melontakautta tältä kesältä. Viikonloppu oli kaunis ja tällä kerttaa kajakin kokka kolahti rantaan Espoon kaupungin ulkoilusaaressa, Gåsgrundetissa. Saari on erittäin suosittu, johon vaikuttaa monikin asia. Kesällä sinne pääsee reittiveneellä, joka tosin lopetti kulkemisen jo alkukuusta. Saaressa on myös veneilijöille rakennettu laituri aallonmurtajineen,
joka on mielestäni todella ruma! Siis karseat maisemat! Tuo koko ranta on rakentamalla rakennettu.
Saaressa on myös sauna, joka on veneilijöiden kunnostama, hyvät löylyt siitä saimme tälläkin kertaa ja pulahdimme meressäkin, vaikka vesi oli jo todella kylmää (12 asteista).
Saunan ranta on kaunis ja ihana hiekkaranta jatkui niin pitkälle kuin noilla lämmöillä kykenin kahlaamaan...
Tuota veneilijöiden karmeaa laituria lukuunottamatta saari on todella kaunis, maisemat ovat aavalle merelle.
Syksyn punastuttamat pihlajanmarjat loistivat kauniina.
Ja minä ehdin tekemään muutaman lehdenkin syksyiseen liinaani ja mies otti (pyytämättä ja yllättäen) kuvan kuinka pistelen lauantaina hieman epäergonomisessa asennossa teltan vierustalla. "Kun haluan kuitenkin laittaa kuvan blogiini jostain oudosta paikasta, jonne olen ristipistoni raahannut..."
Oikein edullinen kuva siis minusta, joten ajattelin kuitenkin päättää tämän postauksen johonkin kauniinpaan kuvaan.... Eikö ole ihmeellistä kuinka merellä puut voivat kasvaa suoraan kalliolta. Ja vielä kun ottaa huomioon millaista tuulta ne joutuvat kestämään!
Ja PS. Menomatkalla lauantaina vierailin jälleen Soukan Menitan outletissa. Ja kyllä vaan, ostin sieltä jotain.... eihän nyt hyvää tilaisuutta voi jättää käyttämättä kun muutoinkin ajettiin ihan viereen. Ja tällä kertaa pääsin kauppaan vielä ihan yksikseni, sillä mies ja lopen kyllästynyt jälkikasvumme odottivat autossa. Mutta mitä ihanaa ostinkaan.... Sen saatte tietää seuraavassa postauksessa....

sunnuntai 12. syyskuuta 2010
Meri
Viikonloppua vietimme merellisissä maisemissa. Suuntana oli saaristo Sipoon edustalla ja yöpymispaikka Östholmen. Samalla saarella pysähdyimme kesälomareissulla syömään ja vettä tankkaamaan. Alunperin oli tarkoitus mennä naapurisaarelle, mutta perjantaina pääsimme perille niin myöhään, että valitsimme Östholmenin, koska tiesimme, että sieltä löytyy hyvä leiripaikka.
Tässä retkikotimme, Eureka!-teltta kera Wechsel-tarpin ja tietysti merinäköala!
Teltta on ostettu viime kesänä ja tarpin löysimme tänä vuonna Riihimäen Erämessuilta. Se on oikein tapeellinen tarvike silloin kun teltta on tuollainen lähes kontattavaa korkeutta oleva versio ilman kunnollista eteistä. Tarpin avulla saamme siis sateensuojan, jossa saa laitettua kengät jalkaan kastumatta ja toisaalta hyvän sateensuojan suurelle tavaramäärälle, jota väkisin tulee meloessa mukaan, esim. pelastusliiveille ja muille tilaavieville tamineille.
Kun on pienestä pitäen merellä oleskellut niin aina sinne on yhtä ihana lähteä vapaa-aikaa viettämään. Maisemat ovat niin kauniita ja meri ääretön.
Tässä retkikotimme, Eureka!-teltta kera Wechsel-tarpin ja tietysti merinäköala!
Teltta on ostettu viime kesänä ja tarpin löysimme tänä vuonna Riihimäen Erämessuilta. Se on oikein tapeellinen tarvike silloin kun teltta on tuollainen lähes kontattavaa korkeutta oleva versio ilman kunnollista eteistä. Tarpin avulla saamme siis sateensuojan, jossa saa laitettua kengät jalkaan kastumatta ja toisaalta hyvän sateensuojan suurelle tavaramäärälle, jota väkisin tulee meloessa mukaan, esim. pelastusliiveille ja muille tilaavieville tamineille.
Näin syksyllä noissa retkeilysaarissa on melko tilavaa, eli vaikka veneilijäitä oli paljon he olivat saaren toisen keittokatoksen luona. Me saimme siis olla aivan rauhassa tuolla telttailuniemessämme ja koko viikonlopun meillä oli käytössä näin hieno retkikeittiö:
Tosin pöytä oli raahattu arvatenkin kauniin kesäillan kunniaksi lähemmäs rantaa olevalle kalliolle tulipaikan viereen joten lauantaiaamu alkoi reippaan kuntoilun merkeissä kun kannoimme pöydän takaisin keittokatokseen. Näin saimme syödä aina rauhassa vaikka sää oli sateinen koko viikonlopun ajan. Ja pyykitkin kuivuivat hienosti. Lauantai-iltana laitoimme oikein tulet hellaan ja paistoimme makkaraa ja hiilloksen syntymistä odotellessa oli aika tehdä vielä muutama ristipisto!Kun on pienestä pitäen merellä oleskellut niin aina sinne on yhtä ihana lähteä vapaa-aikaa viettämään. Maisemat ovat niin kauniita ja meri ääretön.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)