Näytetään tekstit, joissa on tunniste tekeillä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tekeillä. Näytä kaikki tekstit

torstai 27. syyskuuta 2012

Pettymyssukat

Sain kerän 7-veikan väriä pöllö ja aloin neuloa niistä miehelle sukkia. En taaskaan aloittaessa muistanut, että 150g:n kerä todellakin riittää mun käsialalla miesten koon sukkapariin. Tein varsiin lisäraidoitusta Jannella ja lopputulos on karmea.

Lankaa kului vain 145g, eli kyllä se yksi kerä olis riittäny. En vaan todellakaan laiskana noita pura. Ehkä annan ne iskälle ja teen sitten ne lahjaksi aiotut uudestaan  ja uudesta kerästä. Sitte pitää ehkä vaan käydä lankakaupassa.

Puikoilla on sukat kokoa nainen itävaltalaislangasta. Kivat värisävyt, mutta kerästä löytyi jo yksi solmu. Argh ja raidoitus jatkui tietysti väärästä kohdasta...Samassa kuvassa myös aktiivisesti kesken oleva rp-työ.
Neleltä peritty Lakshmihan se siinä saa muotoaan. Intialainen pakkaus, jossa on jotkut intialaiset langat. Todella lyhyillä langoilla pitää ommella kun lanka on niin heikkotasoista. Mutta kyllä tämäkin valmistuu.  Ostoksia on tullut tehtyä.

Pari lehteä Macramesta. Paljon ihania malleja, kunhan vaan saisin joskus aikaa ostettua...

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Puutarhatuoli viimeinkin pisteltynä!

Lennun uutta blogia lukiessani viimeistään huomaan taas sen, että tekee mieli päästä eroon turhasta tavarasta. Ajatus on toki hautonut päässäni jo pitempään kuin tämän vuoden ja nyt olen vihdoin alkanut saada jotain konkreettista aikaan. Yksi tavoitteistani on ollut tehdä pois keskentekoiset työt, jotta pääsen joskus siihen tilaan, että voin aloittaa uuden työn innoissani ja tehdä sen alusta loppuun samalla innolla. Nyt olen yhtä tavoitetta lähempänä.

Viime vuonna aloitettu ristiopistohassutus, se viimeinen keskeneräinen niistä on nyt pistelty. Ihana tunne! Olen halunnut saada sen jo pitkään valmiiksi. Viimeistely vie vielä oman aikansa, tämä on niin askartelupainotteinen työ. Pitää odotella liiman kuivumista ja muuta sellaista. Mutta tämän vuoden puolella senkin on valmistuttava, tuolin pohjapalaan kirjottu vuosiluku sen vaatii...

Nimi näyttää kuvassa todella epäselvältä. Se johtuu siitä, että flunssaisena unohdin lukea ohjeet ja pistelin ajatuksissani kankaalle kahdella säikeellä yhden yli. Mietin, ihmeissäni mikä tässä oikein mättää ja sitten kun tajusin niin vuosiluku olikin jo paljon helpompi rasti. Kuva on muutenkin epäselvä. Tolla mun kameralla ei kertakaikkiaan saa selviä lähikuvia. Ei vaikka osaiskin kuvata. Miehen kameralla sais, mutta en osaa siirtää niitä blogiin... Onneksi kuitenkin jätin tuolin selkänojan pistelyn viimeiseksi niin siihen tuli jo siistimpi teksti.
Vihdoinkin minulle aukeni yhden yli pistelyn salat! Vähän sitä piti ihmetellä kuinka ne pistot oikein saa muodostumaan, mutta onnistuihan se sitten lopulta. Nyt keskeneräisiä kirjontatöitä on enää nämä kaksi Neleltä tullutta.
Asiantilasta onnellisena aloitin hyvällä omallatunnolla uuden syksyisen pistelyn, syyskuun siitä pistelemästäni kuukausisarjasta.
Tämä edistyikin jo mukavasti, olen siis oppinut pistelemään telkkaa katsellessa, mutta vain näitä todella yksinkertaisia malleja.

Keskeneräisyyden kimpussa olen myös lukurintamalla. Saatuani luiettua Anna-sarjan ensimmäisen osan Annan nuoruusvuodet päätin lukea loppuun jo yli vuoden työn alla olleen Sofi Oksasen Puhdistuksen...
Kirja ei siis ole huono, mutta jostain syystä se aina jää jalkoihin kun käyn kirjastossa. Vanhempien kirjoilla kun ei ole palautuspäivää...

Hyvää alkavaa syyskuun ensimmäistä viikkoa kaikille. Nyt nautitaan syksyn kuulaista päivistä ja siitä sateen rummutuksesta ikkunaan tai kattoon. Onpahan ainakin hyvä syy istahtaa pistelemään ja neulomaan!




sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Kun lähtee lapasesta eli kuinka varastot ja ufot syntyvät

Usein joku yksi yksittäinen juttu olisi kaunis ihan sellaisenaan.
Toisaalta, ihminen on ahne ja mitä enemmän, sen parempi.
Joskus koko juttu lähtee lapasesta ja tulee anosteltua liikaa, vaikka lannoitetta....
Kuvassa 300 litran sadevettä keräävä saavi ja YKSI vadelmapensas...
Ja silloin kertyy varasto pullolleen ihan huomaamatta.
Tai kun saa yhden ihanan asian kasvamaan tai onnistumaan,
ajattelee seuraavan ihanan asian kohdatessaan kerätä koko sarjan, samantien.
Joskus ajattelee, että tämähän koostuu vain pienistä yskittäisistä paloista,
jotka ovat nopeita tehdä, mutta kasaaminen onkin sitten hieman työläämpää ja päättelykin vie vähän aikaa...
Bambujakku, virkkaaminen aloitettu kesällä 2009...

Silloin lienee parasta pitää muut työt pienenä

ja jatkaa valmiiksi vain niitä jo kesken olevia projekteja,
sekä pitää visusti mielessä, ettei aina tarvitse ostaa uutta kun jokin vanhakin voi tuottaa vielä suuren ilon valmistuessaan.
Näillä ajatuksilla jatkan kesää kiertäen kaukaa kaikki alennusmyynnit.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Valinnan vaikeutta

Vaihdettiin Outin kanssa muutama ristipistomalli. Sain tänään omat mallini kera ihanan kankaan ja ihastuttavien koristeiden. Kiitos Outi! Kangas ja koristenapit pääsevät taatusti käyttöön!

Maitotilamalli on kiertänyt jo Outin kautta minulle, saa nähdä mihin se minun luotani lennähtää. Tournicotonin kesäinen talo on myös aivan ihastuttava. Tämä mallipari ei todellakaan helpottanut pähkäilyssäni mitä tekisin seuraavaksi. Järki toki sanoo, että tee nyt edes yksi keskeneräinen työ valmiiksi, kuten vaikka viime viikonlopun melontareissulla aloitettu LHN:n toukokuun kuukausipistely...

Olimme siis viime viikonloppuna merellä. Kuviakin otettiin, mutta ne kaikki ylivalottuivat. Melontakausi on siis avattu ja mies avasi myös uintikauden...
(kyllä, kaatoi kajakin rantautuessaan, siitä ei saatu kuvia kuin vasta kajakin tyhjennysvaiheessa....).
Pihallakin on puuhailtu paljon. Etupihan kukkapenkki on parhaimmillaan,

ja kurkkutornissakin on kasvua tapahtunut.

Kurpitsoja en viitsi enää edes kuvata, ne pitävät todellakin lavakasvatuksesta... Kaunista viikonjatkoa kaikille, minä jatkan mietiskelyä minkä pistelyn ottaisin työn alle. Ja neuleet ei muuten edisty, eikä ainakaan se auta asiaa, että kadotin tekeillä olevasta työstä toisen puikon... Hyviä ideoita vastaanotetan; kuinka runsauden paljoudesta valitsee työn jota pistellä ja kuinka neulotaan puuttuva hiha valmiiksi yhdellä puikolla...

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Touhukas äitienpäivä


Tänään on touhuttu vaikka mitä. Aamulla sain tietysti kortin

ja kukan, jonka istutin jo pihalle viimevuotisen ruusun seuraksi.

Sitten aloimme pihapuuhiin. Minä pesin kasvihuoneen,

apunani oli innokas ruiskumestari.

Mies rakensi kurkkutornin, joka siis kohoaa vielä tyhjänä tuolla kasvihuoneen ja lämpölavan välissä.

Onneksi ehdimme myös kahvitella pihalla, tosin työmaan keskellä, koska pohjoisen puoleinen terassi oli liian kylmä istuskeluun.
Päivän kunniaksi kaivoin esiin langat ja kankaat kahteen ihanaan pistelyyn. Tralalan Dans mon potager on nyt retiiseineen erittäin ajankohtainen. Ensimmäinen retiisisatsini kasvaa kasvihuoneessa.
LHN:n Little miss sunflower on muisto viime kesältä, jolloin auringonkukkani kasvoivat räystäälle asti.... Uudet ovat jo tulossa, mutta siis vasta itäneinä eivät kuki vielä, vaikka naapuruston lapset ovat jo käyneet katsomassa joko niitä auringonkukkia täällä näkyisi...

Startiitti vaivaa siis täällä niinkuin niin monesa muussakin blogissa. Onneksi sain tehtyä muutaman piston yhteen keskeneräiseen työhöni, Travelling Stitcheriin, joka on vuorossa valmistua seuraavaksi.

Onnea kaikille äideille ja ihanaa alkavaa viikkoa!

lauantai 5. toukokuuta 2012

Kuulumisia ja ostoksia

Viime torstaina oli jälleen kuukausittainen Harppujen neuletapaaminen. Viisaasti otin virkaamani sydämellisen tähtiliinan sinne mukaan, sillä edessä oli sydämen kiinnittäminen tähteen. Kun oma usko mallin toteutukseen meinasi loppua auttoivat neuleystävät mallin tulkinnassa ja käytännön toteutuksessa. Erityinen kiitos Paellalle ja Kristiinalle. Liina on nyt tässä vaiheessa.

Koska ensimmäinen sydän asettui, aivan kuten Paella vakuutti, hyvin paikoilleen, uskaltauduin virkkaamaan toista sydäntä. Kyllä tämä varmaan tästä valmistuu... Keskeneräisiä töitä on taas alkanut kertyä. Yhden pitempään kesken olleen pistelyn sain pisteltyä, viimeistelyä vailla valmiiksi. Mutta sitä en voi vielä esitellä täällä.

Käväisin myös uudessa ristipistojen nettikaupassa Macramessa ostoksilla. Mukava kotimainen kauppa, jossa maksamiseen ei tarvita PayPaleja tai luottokortteja. Valikoima on aika laaja, kunhan kaikki myytävät tuotteet saadaan esille. Toimituskin oli kaupan puolelta nopea, Itellan jakajan osumatarkkuudessa sen sijaan oli toivomisen varaa, sillä lähetys tuli jälleen kerran naapurin postilaatikon kautta...

Ostin uusimman Just Cross Stitch-lehden, Jardin Priven mallin ja minulle aivan uuden suunnittelijan Patou et des poussièresin mallin Myllystä. Tämä on haastava, koska ohje on ranskaksi...
Lisäksi muutaman uuden lankavalmistajan langan kokeiluun sekä pari palaa pellavaa.

Kauppareissulta mukaan tarttui vielä kaksi ristipistolehteä, joista tuo saksankielinen on täysin uusi tuttavuus. Ja yksi virkkauslehti. Virkkaus on jotenkin nyt in tässä osoitteessa... Ja jotta seuraavassa postauksessa olisi jotain valmista esiteltävää lähden tästä jatkamaan kotitöitä, jotta ehtisin jossain vaiheessa käsitöiden pariin. Hyvää viikonloppua kaikille!

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Taimia, taimia

On se aika vuodesta kun meillä on keittiön pöytä ja kaikki muutkin ikkunanpielet täynnä taimia. Tänään istutin pelargonin taimet isompiin ruukkuihin.

Joka purkissa on lajin nimi myös, että voi sitten tehdä asetelmia vaikka ei ole vielä kukintoja... Myös tomaatit ovat päässeet nimikyltteineen isompiin purkkeihin keittiön eteläikkunalle paistattelemaan.

Nämä kyltit ostin Hyötykasviyhdistyksen pikku puodista. Tekstin pitäisi kestää auringonpaiste ja sade.

Seuraavaksi voin esitellä "pienen" synttärilahjatilaukseni. Itselleni lohtushoppailin muutaman uuden LHN:n mallin Casa Ceninasta Lady Ilmattaren avustuksella. Jostain syystä olen aivan totaalisen hurahtanut nyt LHN:ään.

Kauhea startiitti alkoi heti vaivata kun sain nämä käsiini. Heti pitäisi päästä pistelemään tuota pistelijän projektipussukkaa ja auringonkukkataloa vasemmasta alalaidasta... Sitä ennen on kuitenkin muutama pistely saatava valmiiksi, koska niillä deadline alkaa paukkua.

Äitienpäiväksi tuleva liina on onneksi jo hyvässä vaiheessa.... Ihanaa kevättä kaikille. Eikös se olekin kevään tuntu, kun aamulla täällä herättiin maa ja puut viiden sentin lumikerroksen alle peittyneenä!

Ja kaunis kiitos blogiystävilleni, jotka olette heittäneet minua jälleen kerran peräti kahdella eri haasteella! Tavalliseen tapaani unohdan kuitenkin niihin vastata, mutta yritetään muistaa seuraavalla kerralla, nyt on pakko painua pehkuihin, että jaksaa huomenna nousta aamulla ennen kukon laulua töihin...

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Isälle synttärilahja

Isäni ei aikaisemmin juuri perustanut ristipistotöistä. Raukka kärsi kaikesta hempeästä ja röyhelöstä omassa lapsuudenkodissaan äitinsä sisustusinnon takia. Isä ei juurikaan välittänyt mummin pistelemistä "joka seinällä roikkuvista räteistä", josta johtuen kaikki mummin kirjomat työt muutamaa harvaa meille lahjana tehtyä kanavatyötaulua lukuunottamatta päätyi isän siskolle mummon kuoltua. Nyt vanhana isällä on mieli muuttunut, tämänkin asian suhteen... Siispä pistelin isälle synttärilahjaksi tälläisen merimaiseman:

Tämä on toivelahja, jonka mallin isä ihan itse valitsi netistä. Pistely päätyy veneeseen, isän rakkaaseen moottorivene Hummeriin, josta löytyy jo 20 vuotta sitten isänpäivälahjaksi pistelemäni majakka-taulu... Niin se mieli muuttuu ajan kanssa. Minä olen aivan pistelyn pauloissa. Aloitin jo tekemään sinne samaiseen veneeseen pientä kaitaliinaa, jonka pitäisi olla valmiina äitienpäiväksi...

Luulisin tämän kanssa myös ehtiväni, vaikka tulee tässä muutakin pisteltävää. 

Sain myös mukavan yllätyksen jo viime viikon perjantaina. Rouva Lumiruusu lähetti kortin Lapinlomaltaan. Suloiset lapsukaiset lapinpuvuissaan. Oikein oli mukava yllätys, kiitos!

Ja illalla luen varsin riemastuttavaa kirjaa kuninkaallisten rakastajattarista.

Historiasta kiinnostunut mieheni bongasi tämän kirjastoautolta ja luki sen ensin itse. Hihittelystä päätellen kirja oli niin hauska, että minäkin halusin sen lukea. Voin suositella. Hauskasti kirjoitettua historiaa, josta puisevuus on kaukana.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Kevättä ilmassa

Talvi on parhaimmillaan mutta minulla on jo kevättä rinnassa. Johtunee varmaan päivän pitenemisestä. Joka tapauksessa näin lomalle lähtiessä tarvitsin vielä yhdet kenkiin hyvin mahtuvat sukat ja niinpä neuloin Sitronin trekking-langasta itselleni ihanan keväisen väriset sukat.

Lanka oli ihanaa neulottavaa ja väri suorastaan koukuttava.  Lankaa kului 62g ja olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen.

Lomalla kun ollaan niin oli tarkoitus hiihtää. Eilen käytiinkin pieni lenkki, mutta tänään alkoi taas nenä vuotaa. Flunssakausi jatkuu... Siispä olen ehtinyt pistelemään ja tänään valmistui tämä ihana Les grilles de Marysen keväinen malli.

Pidin kovasti mallin pistelystä ja teen varmasti vielä toisenkin tälläisen itselleni. Tämän pistelyn viimeistelen koristeeksi, joka on yhtenä osana Ristipistoilijat-blogin arvontavoitossa.

maanantai 30. tammikuuta 2012

Lankaa kuluu

Laskeskelin tuossa alkuvuodesta, että jos haluan lankavarastoni tänä vuonna alle 40 kg:n niin lankaa pitäisi kuluttaa noin puoli kiloa kuussa. Hieman jäi tämän kuun tavoite, sillä olen keskittynyt melko paljon ristipistoiluun. Keväinen tauluni onkin edistynyt hieman.

Poikani kuitenkin ilmoitti eilen tarvitsevansa uuden kaulurin, koska vanha oli jäänyt pieneksi. Siispä kaivoin jämälankakorista 200g Dropsin SilkeAlpacaa ja kilkuttelin pikavauhtia kaulurin,joka olikin oikein mieluinen mutta unohtui kuitenkin aamutohinassa kotiin... Ehkä huomenna kauluri pääsee koulumatkallekin mukaan... Samalla huomasin, että lapseni on kasvanut.

Kuinka sitä huomaa vasta vaatteista, että lapsi kasvaa. Nyt, kun pakkaset paukkuvat myös täällä eteläisissä osissa maata, kelpaa jopa lapselle päälle villavaatteet. Vaan kun ne ovat jääneet pieniksi... Vaikka syksymmällä tuokin liivi vielä sopi ihan vallan mainiosti. Onneksi varastosta löytyi vielä mieleisiä värejä vironvilloja, siinä seuraava projektini siis.

Neuloin myös sukat, kokoa n 40-41, lanka Pirtin kehräämön sukkalanka 130g.

Nämä ovat putoussukat (taas). Ratsastuksenopettajalle pitää nimittäin leipoa kakku, jos putoaa tunnilla hevosen selästä. Valitettavasti leipomistaitojani osaavat kunnioittaa ainoastaan tallin hevoset, joille tekeleeni ovat aina hyvin maistuneet. Siispä päätin tälläkin kertaa ilahduttaa opeani putoussukilla, jotka menevät tällä kertaa open miehelle Petelle, koska Liisa-ope on jo saanut aika monet sukat... Tosin reilun kahden viikon takainen kierähdys-pyörähdys-volttini hevosen selästä eri puolelle estettä kuin hevonen oli niin hieno ja vakuuttava, että Liisa sanoi ettei tässä tapauksessa voi puhua putoamisesta. Kopsahdin nimittäin kauniisti tasajalkaa juuri toiselle puolelle estettä kuin hevonen, hajoittamatta estettä, kauniisti niiaten. Ei siis edes jaloissa tärähtänyt se laskeutuminen. Siitä syystä putoussukat siis Petelle, ettei tuoreen iskän jalat palele vauvaa hoidellessa.

Pakkasterveisiä täältä Vantaalta,

kasvihuoneeni näyttää kauniilta myös talvella...